Mä muistan, kerran hän hellitellen Keräili lieroja kämmenellen Ja ääneen riemuitsi: "Katsos, ai! No mato pikkuinen, mato pai!"
Niin, tähti yössä on mustimmassa Ja helmi hohtoisa simpukassa, Ja perho toukasta tulla voi, Ja mato raukankin Luoja loi.
Me suuret sokkoina käyskelemme, Niin paljon moitimme, tuomitsemme. Oi, kuinka maailma kirkas ois, Jos lapsen silmin sen nähdä vois!
* * *
Kummityttö kultaseni, Pikku Inkeri, iloni! Kasva kankahan kukaksi, Lehtolammen lemmikiksi, Vaapukaksi vainiolla, Punapuolaksi palolla!
Vaan kun kasvat ja ylenet, Niin sä katso, kukkaseni, Vaapukkaiseni, varaja. Ett' on juuret juuttununna Synnyinmaahasi syvälle; Että sä elinmehusi, Voiman nestehet noruvat Imet luonnon lähtehistä, Maasi puhtaasta povesta; Ett' ylös kupusi käännät, Terälehdet taivahille, Lämmitellä Luojan päivän, Valovirtojen valella; Että tuoksusi levität Oman taattosi talohon, Oman maammosi majoille, Kotikullan kartanoille.
Kätke, Luoja, kukkastani, Suojele sydänkäpystä! Anna pikku Inkerille Siunauksesi parahin!
1895.