Et uinua, armas, saanut Kotikuusien juurella: Sun hautas kaukana täältä On Alppien laaksoissa. Siell' lepäät yksinäs aivan Sä keskellä vieraitten, Ei kumpua kukkasin peittää Voi ystävä murheinen.
Vaan helmaan vierahan mullan Sun henkesi jäänytkö ois? Ei, kauvas, kauvas se lensi Yli Alppien huippujen pois. Kotimaassaan riemuiten yhtyi Se enkelijoukkoihin, Ja soittos, mi vaikeni täällä, Soi siellä nyt kauniimmin.
1893.
Inkeri.
Muistatko aaltovat tähkät? Niin on kutrinsa kultaiset. Muistatko kirkkahan lammen? Niin on silmänsä loistoiset. Muistatko aamun koiton? Niin on poskensa ruusuiset. Enkelin puhtaus kasvoillaan, Lapsuuden rauha rinnassaan.
* * *
Hän siskon kanssa on "hummasilla", Käy käpykarjassa laitumilla, Ja aina "auttavi" mielissään, Kun saapi toimia äidiltään.
Mut toimet, leikit, ne kesken jääpi, Kun puissa lintuset livertääpi, Kun päivä kultaapi kalliot Ja soipi laineitten laulelot.
Hän silloin istuvi haaveissansa Ja yksin haastavi luonnon kanssa, Hän kukkatarhoista tarinoi Ja sinitaivosta unelmoi.
Mi vaan on kaunista, kokonansa Se saapi Inkerin valtahansa; Mut tunne lapsen on rajaton, Se joka luodulle lämmin on.