Voi sinua!… kuinka selvältä ja luonnolliselta se sinusta näyttää. — (Kiihtyy) Mutta oletko sinä ajatellut, Johanna, että näin tulee jatkumaan viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen … vuoden, kaksi ja kauemminkin vielä! että elämme sittenkin ilman toivon kipinää… Luuletko sinä, että me tätä kestämme näin tyynesti ja levollisesti kuin mitä nyt tässä puhelemme…?
* JOHANNA
(siirtyen lähemmäksi, tuskallisesti).
Jaako…
* JAAKO
(kiihkeämmin).
Ja joka kerta, kun tapaan sinut, täytyy minun ajatella: Heti, heti taas on erottava!… ja jätettävä sinut epätietoisena siitä, koska jälleen taas saan sinut kohdata, puhella kanssasi, pitää näin kättäsi, katsoa sinua silmiisi… Tiedätkö, Johanna, mitä tuo kaikki merkitsee?… mitä tuskaa ja epäröintiä se herättää mielessä!
JOHANNA.
Jaako!… älä puhu noin! — (Rohkaisevasti) Katso … meidän täytyy uskoa tulevaisuuteen, meidän täytyy!… Muuten olemme hukassa. — Jaako, rakas! minä rukoilen sinua: Ole rohkea ja luottavainen!… minun tähteni, Jaako!… meidän molempien tähden…