* JOHANNA.
Olen aavistanut sitä jonkun aikaa…
KREETA.
* Johanna, lapseni…! * — Mutta mitä sanoo emäntä? … Oletko sitä ajatellut?
JOHANNA.
Niin, mitä…? Hän on muutenkin käynyt niin tylyksi ja kovaksi. — Mutta täytyyhän hänen nyt lopultakin suostua päästämään meidät yhteen.
KREETA.
Niin, täytyyhän emännän suostua … jo häpeänkin vuoksi!
JOHANNA.
Siihen minäkin luotan. — Nyt tulee Jaako jonakin päivänä tänne ja silloin yritämme vielä kerran puhua asiasta. Odotin häntä jo tänään, mutta hän ei tunnu tulevankaan.