KREETA
(varoittaen).
Lapsi, lapsi! ettekö sentään uskalla liiaksi?…
JOHANNA.
Tämä on viimeinen mahdollisuutemme! Ja jos se pettää, saamme tyytyä odottamaan… Pahempaa ei voi kuitenkaan sattua. — Enkä minä pelkää! En tunne tehneeni väärin … en tunne rikkoneeni ketään vastaan. Tunnen itseni rauhoittuneeksi lapseni kautta… Elämäni tuntuu kuin pyhitetyltä … on kuin olisin saanut suuren armon, josta minun on oltava syvästi kiitollinen elämän Herralle.
KREETA
(liikutettuna).
Jumala sinua auttakoon, Johanna! Turvaa häneen! Hän voi vielä muuttaa kaiken hyväksi… Hän voi taivuttaa kovimmankin sydämen.
JOHANNA
(huokaa).