Kunpa se olisi mahdollista! — (Lieden ääressä, lämmittelee käsiään.) Tässä tuntuu niin lämpöiseltä ja hyvältä… Näyttää tulevaisuuskin taas helpommalta ja valoisammalta. (Vaitiolo.)
MAILIISA
(sisään oikealta, tuimasti).
No…? onko päivä loppunut? vai loppuiko työ kesken, kun täällä jo puhdetta pidetään? Olisi tuossa, vielä kutoakin nähnyt … ei se niin hengen päälle käypää ole, ettei sitä nyt vähän runsaamminkin kynsistä lähtisi. (Johanna on siepannut huivinsa, menee ulos.)
KREETA.
Onhan Johanna kutonut koko armaan päivän ja ahkerasti sittenkin. Juuri äsken vasta lopetti … oli raukka niin väsynyt.
MAILIISA.
Vai väsynyt…? niin kai! Nuori ihminen … mitä vielä!
KREETA.
Eihän Johannaa nyt enää voida enempään pakoittaa, kun ei ole aiemminkaan pakoitettu … liikaa tekee nytkin jo … tuossa istuu aamusta iltaan päivän toisensa jälkeen. Liian nuori on vielä noin kovaan työhön! (Tapani sisään, pistää avaimia seinäkaappiin, kuuntelee).