Vieraana tuli … vieraana myös pysyi Sillankorvalle koko elinikänsä.
MAILIISA
(katkeruudella).
Ei ymmärtänyt talon tapoja eikä vaatimuksia! Tuolla eleli renkituvan puolella kuin mikäkin renki: teki itse työtä, minkä teki, vaan ei välittänyt väen töistä niin mitään. Kyllä sai kukin vetelehtiä ja kuhnailla mielensä mukaan … ei ollut katsojaa, ei käskijää! Oli sekin isäntä!
TAPANI.
Ja niin olisi talo joutunut rappiolle, ellet sinä, Mailiisa, ajoissa olisi talon ohjaksiin puuttunut.
MAILIISA
(kiihtyen).
Minun täytyi puuttua asiain menoon … minun täytyi! Voinko minä katsoa, miten talo alkoi luisua alaspäin, tämä talo, minkä eteen vanhempani ovat uurastaneet ja tehneet työtä … tämä Sillankorva, missä suku on elänyt polvesta polveen! Voinko minä välinpitämättömänä odottaa siksi kunnes tämä suvun kantatalo, vuosikymmenien perintö, oli huvennut kuin tuhka tuuleen … vieraan ihmisen käden kautta. — Ei!… totta totisesti! jos minussa pisarakin sukuni verta virtaili, minä en voinut jäädä siinä vain syrjästäkatsojaksi!… minun täytyi saada se ehkäistyksi!… niin kauan kuin se vielä oli mahdollista.