Se oli miehen sana. — Nyt voi Tapanikin jo laskea luunsa levossa hautaan. (Menevät ulos.)
** SAVELA
(vilkuilee ympärilleen).
Vielä ei ole kaikki menetetty… Nyt tulee minun vuoroni. — (Lähestyy Mailiisaa.) Kuulkaapa, emäntä!
** MAILIISA
(havahtuu).
No, oletteko tekin vielä täällä?
** SAVELA.
Minä en hylkää teitä!… kuten muut. — Ajatelkaa, emäntä! Jos nyt me kaksi hyljättyä löisimme tuumamme yhteen…? Vai mitä arvelette?