Tännekö minä sitte jään ypö yksin? — Ties' saanko enää koskaan nähdä Johannaakaan…? Hän vieroo minua ja kammoo minua … ja sen olen minä ansainnut. — Mahtaako hän koskaan voida unohtaa tätä päivää?… (Vaivalla) Kreeta … luuletteko … että hän joskus antaa minulle anteeksi…?
KREETA
(vakuutuksella).
Antaa kyllä! luottakaa siihen, emäntä! Johannalla on hellä luonto … kun hän saa lapsensa, on hän muistava äitiänsäkin. Siitä olen varmasti vakuutettu.
MAILIISA
(puoliksi itsekseen).
Hänen lapsensa… Se on oleva sovituksena välillämme!… ja juuri tuo lapsi, jonka syntyminen tuntui niin häpeälliseltä ja katkeralta … se on tuleva välittäjäksemme! Jumala suokoon sille elämän! — Hänen lapsensa … siitä on tuleva Sillankorvan perijä!… sukuni jatkaja.
KREETA.
Miten ihmeellisesti kaikki muuttuu toisin kuin me ihmiset ajattelemme ja suunnittelemme… Kiitos olkoon taivaan ja maan Luojan, joka viisaudessaan kaikki järjestää … ja sovittaa. (Jaako sisään, jää oven suuhun odottamaan.)