MAILIISA
(nauraa).
Vai uusia vesoja…! sen se voi tehdä vanhassa, tutussa maaperässäkin!… (Verkkaan, tarkoittavasti) Kunpa vaan sitä uudesti muokataan ja höystetään … (Iloisesti) niin versoo ja rehevöittyy puu entistä ehompana omalla tutulla, kotoisella turpeellaan… (Kreeta sisään, lastuja esiliinassa.) Siitä olen minä varmasti vakuutettu! — (Kääntyy Kreetan puoleen.) Kreeta! keittäkää nyt uutta kahvia!… ja hyvää.
KREETA.
Kyllä minä keitän!… ja oikein kuumaa sittenkin! Kävin jo lastujakin hakemassa. — (Mailiisalle salavihkaa) No nyt tuli se odotettu!
JAAKO
(ajatuksiinsa vaipuneena).
Hän ei siis tule jättämään Sillankorvaa…
MAILIISA.
Minäkin tässä hyörin ja pauhaan … en huomaa edes vierasta sisään kutsua. — No, Jaako! mitä sinä siinä istut niin syvämietteisen näköisenä?