* JOHANNA
Älkää nyt taas toruko, Kreeta!… muuten pilaatte kaiken iloni. En voi sille mitään, että minusta tuntuu niin hauskalta tulla suureksi!… ja nyt juuri … tuntuu niin oudolta ja ihmeelliseltä… Tämä puku sen varmaan tekee… Tunnen niin kuin olisin kasvanut ja muuttunut aivan toiseksi ihmiseksi… Entinen Johanna tuntuu kuin joltakin pikku-sisarelta, jota säälivästi hymähtäen katselee… Onpa sentään ihmeellistä olla aika-ihminen!… eikö olekin, Kreeta?
* KREETA.
Kaikkeen sitä tottuu… Ja mihin tottuu, sitä ei enää sen tarkemmin ajattele, eikä huomaa.
JOHANNA
(itseensä syventyneenä, kulkee edestakaisin).
Miten somasti nuo helmat kahisevat… Katsokaa Kreeta!… näin vaan!… näin!… Ja sitte minä kumarran syvään … näin…
KREETA
(lähenee, innoissaan).
Sepä vasta somaa!