KREETA
(lohdutellen).
Älähän nyt, Johanna!… mitä sinä turhia itket? Eihän emäntä sillä sen pahempaa tarkoittanut. Älähän nyt, Johanna!… rypistät pukusikin.
JOHANNA
(kiihtyneenä, pyyhkii silmänsä, nousee).
Minä en anna enää kauemmin jatkua tällä tavalla, minä en salli, että minua yhä vaan kohdellaan kuin järjetöntä lasta!… Saavat jo minun puolestani olla lapsenkengät loppuun kulutetut.
KREETA.
No, pian sinä jo siitä pääset!… Odotahan nyt, kun ensin olet päässyt edeskin … ja pian tuosta emäntäkin menee uusiin naimisiin… Kyllä sinun vuorosi sitte tulee!
JOHANNA
(kärsimättömästi).