KREETA.
No!… Huomaatko nyt itsekin jo?… Kuka käski sinun aina pelätä ihmisiä!… niinkuin nyt viimeksi isäntääkin juuri.
JOHANNA
(innoissaan).
Ja nyt en ymmärrä pelätä häntä enää ollenkaan! Ajatelkaa, Kreeta, hän kutsui minua Hallaan!… Hän lupasi odottaa minua…
KREETA.
Kyllä sinun nyt kelpaa, Johanna!… Hänestä kun tulee isäntä taloon, niin saat, mitä iki maailmassa vaan tahdot… Hän ei sinulta tule kieltämään mitään … sen minä takaan! Saat olla iloinen, että näin sattui! (Palaa askareihinsa.)
JOHANNA
(säteillen onnea).
Niin minä olenkin! — Ja Kreeta!… minun täytyi luvata hänelle, etten enää karta häntä!… ja antaa oikein kättä päälle…