Josp' oisi edes lehmä yks'
elättää voitu, tilkan
ois' lapset saaneet herkukseen,
nyt joi ne veden silkan. —
Ne vielä verhon puutteessa
talvella tupaan häätyi,
vain ikkunasta pilkkien,
sen ruutu kunnes jäätyi.
Näit' Okuliina muistellen
luo astui vieraan oven,
myi pitsiään ja kaihonsa
hautasi pohjaan poven.
Kaks' kertaa Okuliina tuo
vuosittain kotiin jälleen
palajaa. — Joulukynttilän
tuo kirkkaan pienimmälleen.
Ja Okuliina onnekkain
on kotonansa silloin,
kun lapset rakkaat uinuu jo,
hän yksin valvoo illoin.
Ne permannolla, säkeillä
ja ryysylöillä nukkuu.
Myös Okuliinan aatokset
ne kohta uneen hukkuu.
Pelastusarmeijan yömajan ovella
Kylm' on talvinen illansää, herttaisa ois' kotiliesi, mutta sen ammoin jo kadotti onneton matkamiesi.
Missään ei hälle ojenna
omainen lämmintä kättä.
Yksin on tuomittu kulkemaan
ainootta ystävättä.
Almu nälkähän hiukovaan
suodaan ja neuvot ja nuhteet.
— Yömajan kovalla penkillä
pitkät on iltapuhteet.