On puistossa paljon varjoa,
paha jalka kalpeita lehtiä tallaa. —
Kesäpäiviä elo ei tarjoa,
lakastuttaen huokuu se hallaa.
Syyslehdet tallatut, maatuvat,
oli elonne unelma lyhkäsenlainen.
— Unet hyvästi! — Toivehet kaatuvat,
ylös haudoista nousevat vainen!
Soi lehdossa syksyn soitelmat. —
Moni yksilö syksyn valtahan vaipuu.
Mepä nousemme, toivojen koitelmat
on eessämme — usvat jo haipuu.
Syyslehvät kalpeat huiskailee,
paha jalka lehviä tallovi tälleen.
Mut puiston keijut ne kuiskailee:
kevät syksyä seuraa jälleen.
1907.
ÄITI JA LAPSI
Keväisellä polulla
On onnea, kukkia keväimen, vapaat lainehet lahdelmain, Soi ilmassa laulelo leivosen, soi elämän kantelo vain.
Ja äiti hän astuvi polkua
sulopienoset rinnallaan —
nuor' äiti ja armahat lapsensa,
— kevät näyttävi kauneintaan.
Ah kuinka on somat ne poskuet
ja jalat mi tepsuttaa. —
Miten leikkivät virrat keväiset,
ylen kaunis metsä ja maa.