Mitä? Eikö eteenpäin
kaikki ryntää ilakoiden!
Kumma kaiku iskuilla
satain kätten ahkeroiden.
Mitä? Eikö toiveikas
mieltä täytä elon taisto?
Miksi otsaan kuvastuu
huolestunut kivun vaisto?
Miksi? Haa, se on kysymys
— Kevät, valhetta sun hymy
Ammoin orjan rinnasta
kevät-ilo pakoon lymys!
Ensi lumelle
Syksyn unta uinuu kukkaset. Ensi lunta talvi satelet. Puusta puuhun väristys niinkuin kärsimys hiipii hiljalleen.
Metsätiellä mä yksinäni harhaan, unten kukkaistarhaan mielin häipyä. Tapaan kellastuneet puut lumen vihmeessä, linnut laulusuut mykkinä.
Talvi, lumiasi heität, kummut peität. Kukkain ilo kalpenee. — Lunta, lunta, lunta, kuolon unta koko metsä värisee.
Syyskuutamossa
Syyskuutamoss' astelen puistoa, kun nurmen kattavi keltalehti. — Miten monta kaunista muistoa kova kohtalo riipiä ehti!
Syysiltana astelen tarhaamme,
kun keltalehdet karisten putoo.
Elo toiveita karsivi. — Parhaamme
se talven vaippahan kutoo.