Ah, nähdäpä kukkiva tuomipuu
ja aalloilla sorsa ja telkkä.
Ja soisipa korvaan leivon suu
ja luonnon laulelo pelkkä.
Ah, ollapa mökki punainen
ja sauna ja polku oma.
Ja ollapa kulta herttainen
ja venho aalloilla soma.
Ja saadapa sinne kaikota
pois keskeltä elämän kiistaa,
elää hiljaa onnensa saarella;
— meri, metsä antaisi riistaa.
Mut ei! Työn orjalle unelmaa lyhyt hetkikin luonnon on syliin. Hänen täytyy raataa ja ponnistaa ja kuolla kylmihin kyliin.
1912.
Aamuhetki Eteläsatamassa
Aamu kirkas, keväinen.
Puiston kukat kastein helmii.
Luona marmor'impyen
kaivon suihkuvesi telmii.
Kevätaamu aikainen.
Torilla on touhu, täry.
— Rannan rautaveturein
tuprunnasta tunkee käry.
Aava meri läikkyää,
hopeinen on aallon pinta.
Kaikki huokuu elämää,
toiveikasta, kaunehinta.
Mutta halki ilmojen
kuuluvi kuin huokausta.
— Tuolla lastaa hiiliä
orjalauma, sysimusta.