Poika vilustunut tiellä vuotehelle tuosta koituu, pakkolaitoksessa koito yksin hyljättynä makaa, Äitiä hän kysyy. — Turhaan. Poissa äiti, vieras käsi, vieras silmä häntä hoivaa. Oi hän itkee, itkee, itkee taudissansa, surussansa, poika onneton. —
Kuoli! Tulkaa, katsokaa nuorta vainajaa! Lyhyt oli elon retki, iloton ja synkkä, kova. —
Yhteiskunta laitathan taas pappisi ja puoskarisi suomaan muka siunausta tomulle. — Eikö moinen ihanaa! Haa!
1907.
Pienokaisemme
He tulevat piltit pienot, hajahapset leyhyy hienot, ja pieni jalka arasti tallaa.
He tulevat silmin hohtoisin
ja huulin ja poskin puhtahin.
Käsin hennoin he elämän portin avaa.
He tulevat huulin lepertävin,
hymyotsin ja tanssivin askelin,
— mut naristen aukenee elämän portti.
He tulevat luotolla lapsukaisen,
ens' askelein vasta he astuu maisen.
— Miks' portin saranat ilkeesti ulvoo?
* * *