Helmen poimija
Hohtohelmi, sua etsinyt oon kaiket ajat. Mutaa pöyhin, kuljin kumarassa aallon rajat.
Hohtohelmi, säteilysi vertaista ei mikään. — Toinen vie sun, omata en saa mä sua ikään…
MUINAIS-ROOMALAISIA KUVIA
(Aihe Quo Vadis'esta.)
Petroniuksen kuolo
Hän terrassillaan, Petronius ylhä, nyt astuvi yksin ja katse on jylhä. Hän ollut on Rooman käskijöitä päiviä, öitä ja riemusaatossa rikkaan hovin juopunut kovin.
Ja äsken vielä hänt' imarrus saarti, tai onkijat onnen ne kilvaten kaarti. Vaan nyt epäsuosion tähden kaikkien nähden on syrjässä. — Mennyttä maine, — häipyvä laine.
Käy terrassillaan Petronius yksin. Soi puiston linnut sulo liverryksin, ja tuoksuten huojuvi yrtit, uhkeat myrtit. — Petronion sieluhun salaa taas väsymys palaa.
Ja aivoissa vitkaan aatokset mataa. Ne kulkee vanhaa ja tuttua rataa: "Haa, johan loistoa mulle riitti, ken siitä kiitti. Jo nythän Hadeksen maille joudan, mä sinne soudan."