Ja terrassiltaan Petronius poistuu. — Mut lintuin laulut ne helkkää, toistuu. Puut, ruohot kuiskivat: "hyvä matka loppuhun jatka. Hadekseen käytävä ompi kerran narrin ja herran."
Ammehessa istuu hän, ves' on lämmin, kylpy hieno. Virtaa viini suonihin, korviin soittelo niin vieno.
Silmäluomet ummistuu,
hälveneepi mielen sumu.
Sielun silmiin kuvastuu
hovin loisto, valta, humu. —
Petronius ylimys
päätti nautinnoissa kuolla.
Mietti: "ehk' on tyhjyyttä
kuolon portin tuolla puolla."
Taitavasti valtimon
avas kirkas veitsen terä.
Sydämestä virtas pois
kuuman veren viime erä.
Siinä Hadesmatkalleen lähti kuulu roomalainen. — Mutta monta, monta jäi valtaa tavoittamaan vainen.
Galeri-orjat
He istuvat soutimilla, on tylsänä silmä, ja ryppyistä otsaa hiki kattaa. Käsivartensa laihat, luiset, ne alati liikkuu ja vastaan Adrian tuulta alus kiikkuu. He soutaa, soutaa, galeriorjat aamusta iltaan. On mahtava Rooma ja kurjia orjat. Ken säälisi niitä? Ei kenkään!
Ne varmaan on sielua vailla, ja soutaa sotapurtta ne joutaa. Te nähkää, kuinka ne raastaa, ja kahlehet varmuudeksi on jaloissansa. — Ja ilmassa viuhkaa piiska.
Yhä liikkuvat airot, ja ulvoo Adrian myrsky. Alus huojuu, hurja on ryske, ja kuolema aalloista irvii.