Noin olkivuoteella sä pienoinen nyt uinaat unta viatonta, mut kehtos luona kasvaa tuskien ja surun kukkasia monta.
On äitis elämä kuin synkkä syys
ja poskillaan on pilvi kalvas
ja silmää sokaiseepi hämäryys
ja rinnassa on vaiva valvas.
Kaikk' inehmoiset mua syyttelee,
ja yksin nuoruuttani itken. —
Oi laps' mä luona kurjan kehtosi
näin vaivan vainiota kitken.
Oi nuku vaan sä pikku poloinen
ja vaivu unten valkovyhteen,
mä huolieni laihon leikkelen
ja solmin surujeni lyhteen.
Ja tuntuu kuni aika vitkainen tois vaivallani unhonlunta, ja kerran kuolis pilkka ihmisten — Oi nuku rauhallista unta.
KAATUNUT HEVONEN.
Hevon kadulle nään mä kaatuneen, ei rattaat ne kulje enää. Hepo vanha ol'. Kuorma raskas kai teki mäessä sille tenää.
Hepo kaatunut jalkoja liikuttaa, ei nousuhun voimat riitä. — Yhä muistan sen haikean katsehen, kun astelin ohitse siitä.
KURJA YHTEISKUNTA.
Kurja on jokainen kolkka ja soppi, kehnot on elämän perusteet. Horjuu kansojen siveysoppi, puhkee kukkaset mädänneet.