JUHANA HUSSIN MUISTO.
Kun valhe valtiutta pitää vaan, ja vaanii surma ahnain nieluin, kun pelkuruutta hyveeks' mainitaan, ja ompi aika pienten sieluin, oi, silloin suloista on ajatella, ett' ompi sankarmieltä, ylevyyttä, mi roviolle, puhtahana, syyttä käy vakaan miehen uljuudella.
Kun toisten määränä on mammona, ja himoihin jo papit paatuu, kun sokaistu on järki kansalta, pois heikot totuudesta kaatuu, oi, silloin suloista on ajatella, ett' elää valkeus kuin öinen vahti, ja seisoo horjumatta hengenmahti. Tuo suloista on ajatella.
Kun aatos vapaa synniks' luetaan, ja teljetty on tiedon ovet, kun mielet matalalla liikkuu vaan, ja ahtahasti sykkii povet, oi, suloista on silloin ajatella sun suuruuttasi, sankaruuttas' oivaa, mi kerjännyt ei armoa ja hoivaa vaan voitti, kuoli uljuudella.
Sun roviolle sortovaltius ja liekkeihin työns' kansan nähden. Sä korkea ja jalo Johan Huss kaikk' kärsit aatteittesi tähden, mutt urhotyöstäs rohkeasta, tuosta jo pian kasvoi seuraajien luku, ja läksi kulkemahan kurja suku päin valkeutta erheen suosta.
NIIN AINA…
Tuli »Ihmisen poika» maailmaan ja valkeus hänestä hohti. Isän tahtoa kansalle julistain hän ol' oppaana totuutta kohti.
Kuul' kansa ja mestarin ympäri
se silloin kilvaten kulki.
Kukin rintansa tuskat uskalsi
kera toisten kertoa julki.
Ja »Ihmisen poika» hän lohdutti
ja haasteli lemmen kieltä.
Hän aikansa erheet paljasti
ja valaisi sydäntä, mieltä.
Mut tuostapa joutui kuohuksiin
ylivallan vartiat ylväät,
ja kansansa unta suojaamaan
nous' Kaifaat ne Juudaan pylväät.