Mik' onkaan sulompaa, ja lumottuna tuon näyn eessä seisot inehmoinen. Ja on kuin näkymätön käsi vetäis sun askeleitas Hiljallensa eespäin ja ääni kuiskaellen sua kutsuis' päämäärään etäisehen samoomahan halk' elon autioiden erämaiden.
Mik' onkaan sulompaa kuin moinen tenho, mi johtaa ihanteiden kukkuloille. Tie raskas lie ja ponnistusta paljon, mut vaikeudet rohkeutta luovat ja miesi se, ken matkaltaan ei väisty.
Mik' onkaan kauniimpaa kuin moinen kulku noin konsa sadat samaan määrään pyrkii ja veljesmielin rinnatusten ryntää toin' toistaan rohkaisten ja kehoitellen —
— Niin, suloista on konsa näköpiiriin uus ihannemaa kaunis heijastaapi. Mut kauneinta on konsa inehmoiset yön halki sinne askeleitaan suuntaa.
III.
Vain valoon, vapautehen ja hengen valtakuntaan nuo joukot nostaa tahdomme, jotk' uinuvat nyt untaan.
Me tahtoisimme osoittaa
mi elämän on määrä,
ja kuinka elo riennoton
on itsekäs ja väärä.
Nyt työtä vaatii isänmaa
ja tulevaisuus Suomen.
Ken tietää yökö odottaa
vai uusi, kirkas huomen.
Pois pikkuhuolet yksilön
ja yhteishyvä huoleks'.
Ja se kuin joukoin kannetaan
niin hupenee se puoleks'.
Pois ajatusten ahtaus
ja pienuus näköpiirin,
kun kokoonnumme ympäri
tuon valon valtaviirin!