Siunattu, hätäytynyt Asser juoksi hatuttomin päin lääkäriä hakemaan. Hänenä minä kylläkin olisin tarttunut puhelimen torveen, mutta kohtalon sormi ei sallinut minun vielä häpeään joutua. Jäin Sadun kanssa kahden.
Satu, en halua tippojasi. Ei minua mikään vaivaa. Pieni näytös vain, että sain jäädä kanssasi kahden. Haluan puhua sinulle. Asia on tärkeä.»
Satu levitti silmänsä teevadin kokoisiksi. En antanut hänelle suunvuoroa.
»Olet ollut aina hyvä minulle. Nyt pyydän sinua lisäämään pisaralla hyvyyttäsi. Tee se, vaikka sitten halveksitkin minua. Minä olen salannut kuka olen. Syyn tiedät. Mutta kun he eivät jättäneet minua rauhaan, sepitin itselleni uuden, sivistyneen perheen. Sanoin isäni kaatuneen sankarina sodassa. Valehtelin vihamiehen kotini polttaneen. Satu, pyydän, älä tee minusta valehtelijaa! Pidä minua lattialuuttuakin huonompana, mutta vaikene! Lupaatko? Et usko, miten olen ollut onneton ilmitulemisen pelosta.»
Se enkeli otti tuoksuvan silkkinenäliinansa, kuivasi poskilleni puristuneet tuskankyynelet.
»Ymmärrän sinut», kuiskasi hän ja suuteli poskeani.
»Ethän kerro miehellesikään?»
»En kenellekään.»
»Ah, olet enkeli. Tunnen itseni tervatynnyrissä uineeksi syntiseksi.»
»En halua olla enkeli, ystäväsi vain.»