»Luetpas!»
»Vai saisi tällaisessa hälinässä luetuksi.»
Kuuluu ääni, joka syntyy, kun sanomalehti temmataan kädestä ja heitetään lehdet levällä pitkin permantoa.
Seuraavien puhevuorojen aikana rouva Aho-Äyrämön ääni kohoaa kolme sävelaskelta, herra Äyrämön laskee kaksi ja puoli.
»Aina-Siviä, tämä jo riittää. Minä olen tottunut iltapäiväkahvin aikana lukemaan sanomalehteni rauhassa. Tavasta en aio luopua. Ole hyvä ja pidä sokeria suussasi, jos et jaksa pitää sitä aikaa kieltäsi kohdallaan.»
»Tämä on hävytöntä! Kehtaatkin! Sanoit, ettet ollenkaan rakastanut Satua. Menit muka suvun tahdosta hänen kanssaan naimisiin. Nyt kuitenkin alituisesti vedät esille hänet. Sellaista ja sellaista sait tehdä Sadun eläessä. Mutta minä en ole Satu. Minulla on omat yksilölliset taipumukseni. Ne on otettava huomioon. Ja minä vaadin, ettet koskaan kuulteni mainitse ensimmäisen vaimosi nimeä.»
»En ole sitä tehnytkään. Itse olet maininnut sen neljästi jo siltäkin istuimeltasi.»
»Tarkan laskun pidät sanoistani, kun on kysymys Sadusta. Olet valehdellut minulle. Sinä rakastat häntä vieläkin.»
»Aina-Siviä, lopeta tämä juttu! En jaksa kuunnella enää joutavuuksiasi.»
»Et jaksa kuunnella. Yhyy! Yhyyy! Sinä et rakastakaan minua. Yhyy, yh yhyhhyyy!»