»Matkustan Viipuriin tuttavani häihin», valehtelin reilusti kaikille.
»Etkö aio ollenkaan tulla naamiaisiin?»
»En. Siirilän rouvat saavat kerran nauttia täysin siemauksin onnestaan.»
Kun Viipurin juna porhalsi asemalle, en ollut uskoa enää näköelimiäni ja kuuloluitani. Rouva Leimu tuli asemakonttorista suoraan minua puhuttelemaan.
»Päivää, neiti Vapaa! Matkustatteko pois?» Ikäänkuin se kelmi ei olisi jo asemakonttorissa lipunmyyjältä ottanut selvää matkani määrästäkin!
»Matkustan.»
»Ettekö sentään tule naamiaisiimme huomenna? Siellä on varmasti hauskaa.»
»Valitan, mutta en ehdi. Tulen vasta maanantaiaamuna takaisin.»
Rouvan naama loisti hyvästä mielestä kuin kuparikattilan kylki. Pääsipäs hän kerrankin eroon kiusanhengestään. Huomenna ilo ilolle tuntuisi. Ei tarvitsisi miestään paimentaa, ei pelätä tämän kaihoisasti muita katselevan. Oli Vapaalla sentään hiukan tervettä järkeä.
Olisi rouvan kattilankirkas naama pahasti nokimustaksi synkistynyt, jos hän olisi jollakin tavalla aavistanut Viipurin häihin menijän nousevan jo seuraavalla asemalla pois. Matkalippu minulla oli kyllä Viipuriin, sillä rouva Leimun pettäminen vaati rahallisia menoja.