Saimi piti kiihkeästi puoltansa. Nils vastasi taipumattomasti, että hänen vaimonsa oli aivan liian nuori ryhtyäkseen noin ikäviin toimiin, ja että heidän emännöitsijänsä, joka heidän naimisiin mentyään oli hoitanut taloutta, oli siihen erittäin kykenevä.
— Ei, pikku Saimini, sanoi Nils hellästi, sinun pitää vain antaa miehesi rakastaa ja ihailla itseäsi.
Ja Saimin oli täytynyt tyytyä siihen.
Mutta syntyipä vielä toinen vakavampikin erimielisyys heidän välillään.
Nilsillä ei ollut mitään henkisen elämän tarvetta.
Heidän naimisliittonsa alkuaikoina oli Saimi yrittänyt puhua hänelle unelmistaan, kaipuustaan, ihanteistaan. Hän oli uskonut hänelle myöskin epäilyksensä ja pelkonsa ja sanonut tarvitsevansa moraalista ohjausta ja tukea.
Nils oli hymyillen kuunnellut hänen puheitaan. Sitten hän leikkiä laskien oli sanonut häntä pieneksi yltiöpäiseksi moralistiksi ja vastannut kaikkiin hänen tuumiinsa vain suudelmilla…
Silloin Saimi oli tuntenut, mikä syvä kuilu eroitti toisistaan heidän kummankin elämänkatsomuksensa. Tuo tieto oli suuresti surettanut häntä ja hänestä tuntui nöyryyttävältä olla vain Nilsin laillisena rakastajattarena, niinkuin tämä halusi. Mutta hän oli kantanut yksin pettymyksensä. Kellepä hän olisikaan voinut uskoa huoliaan. Ja vähitellen tuo sankari, jonka Saimi oli korottanut niin korkealle jalustimelle, alkoi kadottaa tenhovoimansa.
Silloin Saimi, voidakseen olla joksikin hyödyksi, päätti ruveta työskentelemään monien alustalaistensa ja heidän lastensa hyväksi. Hän kävi heidän kouluissaan, hän jutteli alustalaisten vaimojen kanssa, mutta suureksi ihmeekseen häntä kohdeltiin varsin kylmästi…
Savossa, suomalaisen kansan keskuudessa hän oli tottunut ystävälliseen ja tuttavalliseen kohteluun ja siksi tämä kylmyys kummastutti häntä, vieläpä loukkasikin. Tämä ruotsalainen kansa ei luottanut häneen, sen hän nyt ymmärsi. Hän itse oli suomalaista rotua, päinvastoin kuin tämän ruotsalaisen seudun kansa, joka ei ymmärtänyt hänen kieltään. Kansanvalistus, joka Uudellamaalla oli paljoa korkeammalla kannalla kuin Savossa, oli tehnyt heidät epäluuloisiksi ja itsetietoisiksi.
Saimin, tuon lapsellisen ja viattoman, hyvän ja iloisen nuoren naisen oli vaikea alistua siihen. Se tuntui hänestä jälleen uudelta pettymykseltä. Mutta hänen oli pakko alistua ja hän vetäytyi vähitellen kokonaan kuoreensa. Mutta usein hänen elämänsä tuntui kovin yksinäiseltä, niinkuin nyt tänäänkin, jolloin Nils oli ollut kaiken päivää poissa.