— Älkkäst mittäm buhukk. Ei stää tiäd, kosk net tarvita. — Ol hän nys sendä harmi, ett mnuu nep pit unhottama, vaikkan juur pani nep peräkamarini biirongim bääll. — Karast snää Iiro nuaremakses ne ottama! Me odotan däsä.
— Kaikki hulutuksi ny viäl pitä kuulema. Em mnää viit, eng keht Ihmsekki nauraisivak, ko mnää kiikri roikotaisin dännt Turu reissu varte.
— No olkko menneks sitt ett kiikar jätetä, mutt ilman gomppassi em mnää lähdt tämssi reisuihi eng mihinkkä reissuhu ylipäätäs, se o vale se. — Ja koskes snää, Iiro, viit karat takaisin Dasalaha, ni mnää mene itt.
Mutt sillo Iiro jo ol kerjennp pualtiäst Tasalaha ja mes sai istuk kaunist rattaill, Vilkk ja mnää. Kateltti siin Luistingalljo ja muistelttin gui mond pari housuj me mukulan olles olin grahnann rikk siin. Ny ol joku pahailkinen dervannk koko se liukkain baika ja Vilkk tykkäs niingo mnääki, ett se ol häppemätön deko. Vilku miälest olis oli maistraati velvollisus panns se kunttoho jäll.
Mutt em mes siink kauan gerjenn maistraatti moittima, ennengo Iiro oli palannt takasi ja toi komppassi Vilkull. Me läksin daas menemä hiljast hyrrytyst ettippäi ja mnää tykkäsi, ett Vilkk ol oikke hyvä kusk ja Valko heostem barhait. Yht ja toist mes siins sitt juttli ja viime Vilkk sanos Iiroll: "Vai om maar niill maamiähill jotta räkninkki kans, kui näis komeis istuta. Snää sanosi, että isänäm baikk on däsä edes, styyrbuurim bualellk, ko mnää ny istu."
— Sillaill oikke, ja täällt takan istuva vaimihmse ja trengpoja. — Ja ko joku vastan dlee, nii se jätetä aim baabuurdihi juur niingo merelläkki. Mutt ko joku ämm taikk vaimihmne ylipäätäs om brasseis, nii se pakka niingo noidutt hulluld pualeld siutte.
— Älä nyt koohoijas! Vai om maar niill semne järjestys maisakki. — Meild merimiähild hes se ova ovenn. Mutt luuvartist ja leest ei täällk kumminga ol mittän diätto. Sillo me olin gerjenn Vermundilaha vähä tois puallp Perkon dorpa ja konei Valko sunkka isso aikka ollk käynns sen gaukemban, nii hän meinas vissingi, ett ny o sendäm baras ett mennän gotti jäll ja kiäpautt nii äkki ymbärs, ett ratta oliva yks kaks kumos ja me lensi ojaha niingo yks tuaksaus. Em mek kaikk sendä ojaha lendänn muttko Vilkk ja mnää. Iiro tiäs kaiketakki Valkon gonstik, kosk se hyppäs vähä käppjäst pois rattaild, ennengo nek kerkesiväk kaatuma ja huus: "Kyll oikken dääll mais kans luuvarti ja lee ovak, ko niiks tlee. Ja ko liiaks kallistle, ni om baras, ett hyppä yli buuri, mutt luuvartim bualeld, Vilkk; ai luuvartim bualeld, niingo mnää nykkin dei."
— Pids suus kiis, sengi julmett ja tul auttama meit tääld ylös — kihis Vilkk, ko ol joutunn rattatte ali ja makas niingo jänes loukkas.
Kyll Iirolls siins sitt taksvärkki ol, ennengo hän sai Valko ja Vilku ja mnuun gondeillen jäll ja kaiki neljä mes sitt viimeseks haalasi ratta ylös maandiäll. Sitt rupes Iiro kattlema, ett olik mittä vikka tuli heosvärkeihi ja ol oikken, guingast muuto sitt. Vattvyä ol katkenn.
— Millaillast täsä nyt toimen dulla? kysys Vilkk,