Kyll meills sitt prässi tul sen Duru-reisu valmistuksis. Kaikk mitä heossehe ja heosvärkeihin guulus, jätetti Iiro halttuhu. Se ol tottunns semssi asjoihi, mutt Vilkk ja mnää en diätänn juur mittä ajopeleist. Ja kyll Iiro toimeks pan, mitä häneld vaaditti. Vilkk ott provjandi osalles ja mnuu ei tarvinnt tehd muut, kom bittä vaari, ett kaikk tul lailssehe reedaha.
Yks ehto muutman bäeväm beräst Iiro sitt tuli Tasalaha ja sanos: "Jaha, pojak, Knapi Valkoll mes sitt lähde. Se on davalises lihas eik valla huan menemänkkä, vaikk se o laiskandotkone. Ja o siin vähä vikurivikkaki, mutt se ei tee mittän; gyll mes sillk kauniste vaan guljen, go mnää prasseis ole."
— Snää prasseis! — sanos Vilkk — mnää ajat meinan, goskan reisungi maksa.
Iiro katos vähäm bitkäst Vilkku, mutt viime hän vet suutas nauruhu ja sanos: "Kyll mar se vaa sopiki, ett snää Vilkk, kos ole niingo isänä räkningis, aja ja istu edes styyrbuurim bualell ja Kalkke snuu viäresäs baabuurim bualell. Mnää istun dakan."
Ja nii se sitt sovitti, se asi. Mutt mnuu miälestän se Iiro näytt nii velikuldmaiseld, ko se meill istumbaika määräs, etten mnää odottanns siit mittä hyvä. Eritotte mnää eppäli, ettei Vilkk oli oikke sopev kuskivirkkaha. — Mutt anda ny oli niingi, mnää ajattli — sitt se nähdän, go liikkell lähdetä.
Pari päevä se jälkke Iiro ajoki, niingo me oli sopinnt, Tasalam bihallk Knapi linjaaleis ja Knapi Valkoll. Valko näytt oikke muhkjald, ko se oodoksest ol krapatt ja haijatt.
Mnää ja Iiro olin duanns sänttin Dasalaha, nii ett meill oliva ne yks kaks rattaill ja ko ol juatt kupp kaffett suurukseni bääll, ni me oli valmi lähtemä. Tasala muar seiso kuistill ja itk nii harttast, ko mes siin lähtöän valmistli, etten mnää ol nähn hänen goska nii itkeväs, ko Vilkk talvreissuhu ol lähtenn. Mutt mnää ajattle, ett muar ol tulls siihem bäähä, ett maamatka ova vaaralisemppi ko merimatka. Ja ol hän gummingi enemän dottunns siihe, ett merimatkoill lähdetti.
Vaikk kyll hän meijäm bualestan itkis sai. Em me händ lohduttaman gerjenn. Vilkk pit kova meno siit, ett se knall ny ol semses reedas, ettei hän taitanns stää ottaf fölihis ja herrastells sillt Turus. Mutt isävainas kepi hän ol ottannk kättehes, vaikk mnää ja Iiro sanosi, ett kepp kädes on gamal hoitta ohjaksi. Niin, kyll mes stää hoilasi, mutt ko Vilkk kerra ol saannp päähäs, ett hän darvitte keppi fölisäs, ni ei siit mihinkkäm bääss. Vihdo viime ol kaikk saatt klaariks. Vilkk istus, niingo sovitt ol, edes styyrbuurim bualell ja hoit prassei, mnää istusi häne viäresäs ja Iiro takan. Ja ko Vilkk sitt taanes kattamat ol kysynn Iirold, ett ong hän fölis, ni hän löi Valkot selkkähä ja nii mes sitt läksi ulos portist Turkku kohdem bainama.
Mutt ko ol pääst Luistingaljon gohdall, ni Vilkk pysättä Valko ja sano: "Katost pahust, ko unhotin gummingin giikri ja kompassi."
— Älä nys siin iisuttel, mes sanosi — mitä snää niill vehkeillt teksit tämsell matkall.