— Kylläs nääs sitt. Pahom belkkä, ettäs lykkä ittiäs pakkon, gos peilihin gato.
Kyll Iiro park sillk kertta tuumalemist sai juur tarppekses. Ja nolo näköne hän olikin, go hän joku päev sen jälkken dul ensmäitten gerran dohtrild ja ol saann nähd ittes peilis. — Ihmelisem pia se haav sendäm baranus, mutt niist hiuksist meill ol vastust, kotei net tahtonnk kasot niim bian, go meijä miälen dek. Hädisän me rupesi ajama Iirom bäähän gaiken galdassi tropej, mitä kukin kullongi neuvos. Mutt hylkkerasv meijä miälestän sendäm barhate hiuksi kasott ja stää met tahkosingi Iirom bäänahkaha, nii ett häne olis löytännt traanihaju myäde, vaikk hän olis ittes mihim biilotann. Tiätystengi meill ai vaa ettippäi neuvotti viäl paremmppi lääkkeit, yks yht ja toinen doist, mutt met tiäsi jo kuip pali heijä sanoistas ol appu eng luapunnt traanistan go yhde ainoan gerra ja stääkin gertta me olem beräspäi saannk kattu. — Se käve näättäk sillaill, ett yks ehto, ko me jällt tahkosi hylkkerasva Iiron duka alkkuhu, niin dlee suutar-Jokko siihe ja ruppe meit neuvoma.
— Kyll traan o erinomast lääkett hiuksi kasottama, o oikkem, boja, mutt ei se sendä mittä olk keevede rinnall. Se vast poikka on. Mnää luule, että sills sais vanhak kulunuf fällykkin gasvama uutt karva, se o niin glookku lääkett ja siin o voima.
Nii, semssi se Jokko puhel ja kehuskel stää keevettäs, nii ett mes seoravallk kerrallp päätin goittas stää. Mnää käve ostamas apteekist kymmnem bennin geevede ja sitt ruvettin doimeihi. Kaikeks onneks me oli jo niim bali nähn, ettei nek kaikk lääkke olekka nii hyvi ko sanota ja sendähde mep päätingi ny, ett vedetä stää keevett ens vaam biänemäll alall Iirom bäänguarehe. Vilkk hak sulgan, gast se siihe lääkkesse ja voitel sitt sill yhden gohdan geskellp päälakki. Ja runssast hän voitliki. Mutt ei oli monttaka minutti kulunns se jälkke, ennengo Iiro hyppä ylös ja ruppe kiilimä ymbärs huanett ja huuta ett poltta. Mnää karasin göökkihi, sai vesiämbrin gättehen ja pisti Iirom bää siihe. Iiro kimaroitt niingo mato, hyppäs vooro toisellk kondillas ja vooro toisell, valel päätäs ja kiros, nii ett välikato nousemam bakkas.
— Annast katto mitä tämä tekke. Kyll siin voima vissi o siin lääkkes, tuumal Vilkk.
— Kodei siin vaa olis liiaks. Mnää pelkkän, diädäks, ett tämä teke roineit, sanosi mnää siihe.
Ja liiaks kyll siin voima ol, sill ett siihem baikkahan go stää keevett ol voideltt, tul sitt perästpäi rupi ja se ruve ali ol haav ja mes sai oli ilossi, ko se haav jongu viikkon dakka men gii. Eik siihem baikkaha ikänäs enä ol hiuskarva kasvann, niingon gaikk tiätäväk, kon dundeva Iiro.
Em mes se eräm beräst enä muut lääkett käyttännk ko hylkkerasva, eng mnää neuvois kenenkkä muunga muut lääkett semssin darkotuksihin gäyttämä.
IV
Mutt aik kulus ja Iiro hiukseks kasvova, nii ett krahis. Jämt pualtoist kuukautt niitte ristjäiste jälkke mes sitt pidi hänen gansas oikken genraalsyyni ja pääti, ett hän ol semses kunnos, ett häne gansas kehtas kulkkit Turus niingo muallakki, vaikk hän haisikin draanild niingo julmett. Iiro ol ilone ja lupas meill, ettei hän enän goskan goppels siit, ett hän ol kummiksi kelvann.