— Älä tee, Vilkk, pilkka miähest. Kyllmares sen diädä, ettei mnuullt täll haava varoj ols semssi reisuihi. Täsä ovat tohtrim balka ja muu maksamises ennem bitkä.
— Kyll mnää sen diädä, mutt mnää ajattlin däsä harmeisan, gon en löyd niit isävainan rahoja, ettäm bane lopukki, mitä mnuull o, menemä ja maksan deijä reisun ja kaikk lystit Turus. Ja oikke lysti sitt pidetängim, boja. Eiköst nii? Kyll mar me merell olen gulkennt tarppeks, mutt tehdäst nyk kerrangi semnem bidemb maamatk ja katota, mild tämä mailm sild kandild näyttä.
— Snää oles siunatt miäs, Vilkk! — sanos Iiro. — Ja ny lähdetängi huamispäevän! Mnuull o sukulaissi siällt Turus, se Skrama-Noorlund, mnuu enon. Kyll mar häne muistatt? Siäll mes saan gortteeri, ettei siit tarvitt raha maksa.
Ja Iiro ol ilone niingon golme marka heone. Mutt mnää sanosi: "Ei sinns sendä nii mennä. Koitast ny vähä muistutellk, kui snuum bäärustingis lait o. Sanotan gyll, ett koer haavas nuale, mutt snuum bääsäs ongin däll haava semne aukk, ettei se paranukka ilma lailsen dohtri appu. Ja siks toiseks em mnää sunkkan gehtaiskan gävellp pisin Durun gaduj snuun gansas, niingauan go snuull nuat tollo ja alstandit topisas ova."
— No, no, kuulkkast Anundila viisast, kuis saarna. Eks annais sendä antteks, ettän däsä kiiruisan unhotin, gumne mnuum bään lait o? — Mutt se mnää sano, ett koht kon dohtor o ottant nämät tukop pois, ni me lähde. Eiköst nii, Vilkk?
— Ja vissi, sitt lähdetä juur liukkast!
— Ei sinns sendä sittengä viäl nii lähdet — sanosi mnää. — Kyllkaiket mek kummingin guukaude aja viäl sengi jälkke Iirot odottas saa.
— Mitästäs siin hulluijas puhele! sanos Vilkk.
— Hulluijan! Em mnää puhel mittä hullutuksi. Ajatelkkast ny vaa, ett Iirom bä keritti juur paljaks ja ajettim bartveittellp pois kaikk hiusten dröndikki. Ja mnää takka se, ett hän viäl pari viikkom bääst o juur niingo hän olis vesikopist karann. Ei hiukse niim bian kasv, eng mää sunkkan duls semse miähen gans Turkkuhun, gon ei tukka oi; en dul ihmistem bilkaks kävelemä sinns semsen gans, ko luulla vesikopis ollu. — Siihe aikka mailma pruukatti, näättäk, pitkä tukka, mutt ny on gaikkette hiuksek kerity niingo vesikopplaiste.
— Jumal siunakko — huakkal Iiro. — Mimmost näitten dollotten dakan oikke olleka?