— Ol oikke, mutt ol mar seki sendä yks siunatt asi ett Iirot lyättim bäähä.
Ja sitt me hurrasi ja tansasi, nii ett olis hulluiks luultt, jos vaa olis satutt näkemä. Iiroki heräs semsse elämähän, gääns kylkkiäs ja sanos: "Kosk te olett ai oli hyvi kambraatei, ni mnää sano sitt teill, ett lapse nimeks pantti: Josefiina Eufrosiina."
Ja sitt hän rupes kuarssama jäll eik tiätänn mittän dähä maailmaha.
Mutt Vilkk ja mnää pisti sedelik kuivama ja puhe ainett meill olis piisanns siin vaikk kuik kaua. Vilkk tuumal enemäst pääst, mitä kaikki hän nyt teke, ko hänell niim bali raha tul juur niingon daevam bilvist, mutt viime häm bäätt, ett me lähden gaikin golmen Durkkuhu viämä niit rahoj pankkihi ja Vilkk maksa reisu ja ylöspido Iiroll ja mnuull. Raumall ei oli näättäk pankki viäl sillo. — Siihem päätöksehe Vilkk sitt jäi ja mnää läksin gotti. Mutt Vilkk sanos, ett hän valvo viäläkki ja kuiva sedeleitäs.
Ja Iiro kuarsas, nii ett Tasala akknat tärisivä.
Sillaill ne Vilkum berindraha löydetti.
III
Niingo mnää sanosin, dul Vilkk viime siihen bäätöksehe, ett me läksisi viämä niit hänem berindrahoijas Turkkuhu. Mutt jos mnää tode sano, ni em mnää odottann mittä hyvä siit Turureisust. En sendähde, ettän olsi eppäll, ett siit tliis ikäv reis, ei maare, muttko sendähde, ett mnää tunsi Vilku ja tiäsi, ett jos se poik oikke lyä ittes löysäks, ni ei niist rahoist monttakam benni pankkihin darvinn viäd. Ja mnää sanosingi Vilkulls suara mnuu ajatuksen asjast. Mutt ei Vilkk, ko nauro vaa ja valmistel Turu reissuas. Iiroll em mep puhunns sanaka niitte rahatte löytämisest. Hän ol semne, ettei hän daitann mittäm bittäs salas, ja hän olis koht jutell ymbärs kaupunkki, ett Vilkk on dull rikkaks miäheks, eng me olis saann mittä rauha. Viäl vähemä mes stää uskalsi sanno Iiroll, ett ne rahak kukatiäs olsiva jäänn löytämät, jos ei händ olis kopautett päähä. Iiro olis sillo vaatinnk kummingim bualen goko summast löytjäissi ja ilma stää kehunn ja kerskaills siit, ett hän ne raha oikkjastas löytänn oliki, nii etem me olis oli enä ihmissi eng mittä häne rinnallas. Mutt Turureissuhu mes sendäm bääti otta häne fölisän. Sendähde Vilkk sanosikin, go me yhten ehtonk kaikin golme istusin Dasala salis: "Pahus soikkon, go aik tlee pitkäks tääll mais; mnää lähde vissi lysti vuaks ja ajan guluks täst Turkuhu."
— Aik tlee pitkäks — sanos Iiro — oles snää sendä jumalatone. Mikäst hätä snuu o? Kulkroittep pyss kädes, niim bitkäk kom bäevä ovap, pisi metti, väänäp plattingmatast ehtosi, eik ol syämsest eik juamsest eik säädylisest seorast puutett, niin gauan go Anundilan Galkke ja mnää mais ole. Jas kehta viäl välittä, ett aika tlee pitkäks. — Ajattlest vähän, gui mnuu laitan o. En olp, peevele viäkkö, siit saakk, kom bään gnyyttihim banttin, gehdann nokkatan ulos portiaukost pistä, ennengom bimi on dull. Ole saann istu juur niingo fang päevkauttek koton. Josas tiädäisik, kummost se on, go joutu odottama ehtot juur niingom bäevä valknemist, ett pääsis tänn jäll juttleman deijän gansan, ni es siin valittlis, ett aik pitkäks tlee. Ja jos snää ny viäl Turkkuhu lähde ja narrat tiätystengin duan Galkke fölisäs, ni millaillast mnää sitt aikan guluma saa. Älkkä, velikulla, ajatelk semssi, kom bysykkän goton.
— Nii mutt mnää olengin duumall, ett Kalkke ja snää tleett fölis
Turkkuhu.