— O hän nys sendä harmin gappal, sanos Vilkk ja silmäk kipenöittiväk kiukust.

— Älä yhtä hual, tuumal Iiro, ensmäises ylösmäes met täst harmist pääse.

Pia siins sitt tulttingi yhde ahte ali, uuskaupungilaise hyppäsivä alas rattaildas kävelemä, mutt Iiro löi Valkot selkkä, nii ett me yks kaks oli etumaisin. Ja kaikk olis päättynn hyvi, jos ei se uuskaupungilainen, go etumaisen ol ajann, olis huutann meill: "Ongost teillp pitsei myyd, Raumam boja?"

Siilo meijän gärsvälisyten ol lopp. Vilkk hyppäs niingo syästäv alas rattaild, rupes sill isävainajas kepillk kurittama uuskaupungilaist ja sanos: "O oikke meillp pitsei myyd ja runssall mitali me niit annangi. Niingos nää ja tunne, ni on dämä vähä pitk kyynärpuu, mutt em me tämsis kaupois niin duumam bääll räkn."

Mutt ko net toise uuskaupungilaise huamasiva Vilku vehke, ni hek karasiva Vilkum bääll. Sillo mnää tiätystengi menin gans lengeihi ja huusi Vilkull: "Ann snää sill vaa oikke miähen gädest, kyll Iiro ja mnää näit kaht sillaikka pysyttle."

Mutt liiaks mnää siin luppaili, sillett Iiro ei tullukka alas rattaild, ko ajo aika kyytti mäem bääll ja katos sitt sen daam bois näkyvist Nek kaks uuskaupungilaist, ko mnuum bit hoitaman, garasiva molema mnuun gimppuhun ja selkkän mnää rupesi saama, niingo hyvi ymmärätt. — Ei yks sendän gaht vastan gest, vaikk vahvembiki olis. Nii oikke, nii mnuu rupes käymä eik stää Iirom bahust vaa näkynn eik kuulunn. Hädisän mnää huusi jo Vilkullekki, ett hän dliis appuhu, mutt Vilkk ol täödes touhus sen gans, jong kraissuhu hän ol karannk kii. Se ol vahv klupu, ja vaikk Vilkk ol vahveve, ni ei hän sills sendäm bali saannk kepilläs pitsei mitat, ennengo hän joudus paindlema. — Sillaill oikke, eik mnuull Vilkust mittä appu oll. Ne mnuun gaks viholistan saivakki viime mnuu nokillen maandiäll ja sitt istus töine muu selkäm bääll ja töine rupes kurittama mnuu Vilkun gepillk, ko ol pudonns siihe meijän gondeihin. Mutt em mnää sendä muut kerjenns saaman gom bari oikken gippjä naskaust, ennengo Iiro tlee joukkoho hirmuse iso kuusengarakk kädes ja ruppe sipelemä niit kaikki uuskaupunkilaissi.

— Vai pitsej tet tahdott, sanos Iiro. — Näättäk, täsä o "blondervalakka", ja täsä "viidem bari utti", ja tämä o "Muuri mummu laj". Händäst tämä sitt, se o stää "min sortti".

Ja ain go hän sanos yhdem bitsi nime, ni hän löi niit uuskaupungilaissi, nii ett ryhä komis. Eik niitte sitt enä mikkä muu auttannk, ko lähtip pakko, niim bali kom bääsivä.

Se ol kova tyät oli, ja me oli valla hengästynnyk, ko mes siit selkesi. Mutt mnää oli viäläkkin giukkune siit, ettei Iiro oli aikanas tuli appuhu ja sanosingin goht, ko oli saann hengen dakka: "Helkkrisäk snää klekkroittik, kos jäti mnuu noittem behmitettäväks."

— Niin gaiketakki! Mnuu olis pitänn jättämä heose siihem baikkaha ja ruvet tapplema. Ei poja! — Mnuu isävainan sanos ai: "Muist se, Iiro, ettäs pane heoses ja paattis lailes kii, vaikk kumnen giiru olis." Nii oikke mnuu isän sanos ja stää neovo mnää ole seorann ja meina vastakki seorat. Sendähde mnää nykki vei Valkon donn ahten daa yhtem buuhun giip, pani heini ette ja leikkasi ittellen hyvän garaka, ennengo mnää teili appuhun dlii. Muuto meijä olis käynn niingo uuskaupungilaisten; "gattokast nyt, tuall maka yks heone väärim buali ojas ja nek kaks muut ova Uuttkaupunkki päi menos, niim bali, kom bääsevä!"