— Hyvä on gala, sanos Vilkk, ja huamattak poja, ettei niis ol ruadoj lainkka; ova vissi nahkjaise sukku.
Mutt tuski hän ol se sanonn, ni ruppe Kuapukse isänd yskimä ja krakistama vähä kamalast ja hyppämäm bisi laattjat eik tahtonn millän davalls saad henkkiäs takka. Jaa-a, se ol vähä surkkja näköne se Kuapukse isänd sillo. Kasvo oliva vallam bunase ja silmäs seisosiva ulkonp pääst niingon grau. Viime se sai sendä se verra sanotuks, ett hänell ol menn ruat kurkkuhu. Mutt sitt hän rupes krakistama jäll nii gauhjast, ett me ymmärsi, ett ny ei aut muu ko lähti viämän Guapust tohtrin dyyijö. Ja mnuu ja Vilku siihen doimehen däydys ruvet. Iiro söi rauhas sardiineijas ja sanos: "Nii, menkkän dep poja vaan, de olett vähä niingon dottunns semssi reisuihi, mnää en jät aterjatan keske."
Mitäs täst, me läksi sitt aika kyytti tohtrill. Ei se asunn, jumalan giitos, kaukan ja kotons se kans osas oli. Mutt ei se oli niin dalonpoikkane miäs, ko meijä oma tohtor siäll Raumall. Ko Vilkk men sisäll ja sanos, ett meill o fölisän yks kambraatt ko o saanns sardiini ruadon gurkkuhus, ni se suutus ja rupes huanolls suamen giälells sanoma, ettei hänestä saat tullp pilkka tekemän goskanga ja viäl vähemä semsell aikka, ko ei ol vastaotoaik. Mutt em mes siit hualinnk, kon duuppasin Guapukse isänän dohtri noka all, ja kyll hän sillo huamas, ett miäs ol kualeman giälis. Hän ott sitt semsem bitkän deräksisen grääki ja rupes sillk kronaman Guapuksen gurkurustingeit. Ja ko hän aikas siin ol kronann, ni sai niingo saiki se poik siäld mutkase rautlangam balase ulos ja Kuapus ol paikall niingon doine ihmne. Tohtor ol ittekki jo paremallp pääll ja nauro oikke makkjast, ko hän anno se rautlangan Guapuksell ja sanos: "Tosa on deijä sardiini ruaton."
— No, mutt o hän nys sendän glookku, mistäst mnää rautlangoj olen gurkkuhun saann?
— Kylläs sen diädä, mnää sanosi, snää olep pudottanns semse rautlangan, go olupotun gorki ymbärs ol, klassihis ja juann olu ja rautlanga, niingos piff-steeki ja sadamarka sedelingi niäli.
— Jaa, mutt nii se on gäynykki, meinas Kuapus ja kysys tohtorild, mitä hän ol velkka.
— Viis markka, vastas tohtor.
Sillo mnää suutusin, gon diäsi valla hyvi, ett meijä oma tohtor olis sen dehnk kahdell markka, ja mnää sanosingi: "Kuulkkast ny, hyvä tohtor, eiköst siins sendä olis vähä tinkkamise vara; meijä oma tohtor teke semsen dyän gahdell markall, ja itt mnää ole mond kertta oli melkke samangaldases tyäs, ko ole joutunn laevam bumppu perkkama, eng mnää ols saannk koskam bäällk kahde ja viidengymmene, vaikkan olen goko päevä vähdänn."
Ei tohtori sendä mnuum buhettan ottannk kuulevin gorvis, katos luinauttel mnuu vaam bahaste. Mutt Kuapukse isänd suutus ja sanos: "Tiäds se, Anundilam boik, ett snuum bumbuillas ja mnuun gurkuillan ongim biän ero ja josas olsip pääss semsest tuskast ko mnää, niis maksaisi miälelläs kymmnengi markka ja se mnää teengi. — Täsä on, dohtor hyvä, ja pali kiitoksi. Se ruattlaine herr tämä viäl maksas saa; pahustak hänen darvitte sitto rautlangkrääkei olupotutten gurkuihi."
Ko mep pääsi ulos, ni Vilkk anno sitte viäl mnuull aika pyhkes siit, ett mnää olin dinkkama ruvenn, mutt mnää sanosi, ettem mnää olekka mikkän duhlajapoik, ko heittle rahoj hukkaha niingon Guapus ja hänen galdases. — Ja kyll Vilkk se vaa ymmärs, ett mnää Kuapuksen galdasill meinasi händ.