Meripoikki meit varjelkkon daevas!
Vaevaloine o elämän dääll,
Paras sendä o ollaksem laevas,
Ko mes seilaile valdmerem bääll.
Ko se lopposa siit värssyst ol veisatt toissen gertta ja mnää oli oli verkalles isoma aikka, ni Vilkk kysys: "Siiheng se ny lopus?"
— Siihe oikke.
— Vai nii. Siin on gaunis nuatt siin veisus. Mutt kuulestis, snää es oikke ymmärk, kui veisuj tehdä. Tiädäks, se kuulu vähä kamalald, ko snää veissa niist meijä henduistan, go meill o joka mailma loukos. Ensiksikki, ei snuun darvittis kohist semsist sanaka. Nääks, ei stää tiäd, vaikkas joskus viäl mensi naimissi, ja jos snuu vaimos saa kuuli, ettäs olet tehn tämssi tunnustuksi, niin gat ettes, kuis snuun gäy. — Nii händ ja töine asi o se, ett snää sano, ettei niill olp paittakka yli. Se on gyll tosi, mutt snuu olis tarvinns sannok kans, ett siäll o niin guum siäll ulkmaill, ettei siällp pidet paitta; ett siäll o niingo muudis ett olla ilman baitta. Ja sitt snuu olis tarvinns sanno, ettei siälls sembualest ilkialasten gäyd. — Nääks, ei nes stää ymmärt täälls Suames, jos ei stää selitet. Ja sendähde se kuulu kamalald heijän gorvisas.
— Nii oikke, sanos Iiro, — ja färeis es snää Kalkke park olk kii yhtikäm behu. Misä Jumala nimes snää olek kredliinej ihmissi nähn?
Nii, niingon guulett, ei Vilkk ja Iiro ymmär yhtikämittä semsest, ko veisundekkohon guulu. Eng mnää stää ihmettel, ettei he mnuulls suurkiitost sanonn. Mutt se mnuu kismitt, ko he yhtmitta siin vaa moitesiva ja nälkesivä ja mnää sanosingi viime. "Ett te mnuu veisustan mittä maksama ol joutunn eik teijä stää kuuli olis tarvinn, josett olis mnuum bakottans se veissama." Sillom boja häpesivä ja lakasiva hollamast siit asjast. Hiljaksis kuljetti sitt jäll, mutt kyll kaikist merkeist näys, ett poja olivat tullp paremallp pääll. Ja ko Nästihim bäästi, ni Vilkk ol niingo ennengi ja tek emänä valla hulluks jaarituksillas. Se ol näättäk sillaill, ett ko mep pääsi sisäll Nästihi, nii dlee emänd ja sano Vilkull: "Mnää olen deit sitt odottann niingom bäevä valknemist. Asi o näättäk semne, ett pyydetäis teijän boikkema mennesän Laitlan Gatihännän gylähä — siäll o semne lysteliseniminen gylä — ko siäld o varastett pali davara. Ja Virilähän, guulem, kans teit tarvitais."
— Em mnää kerkk ny, vastas Vilkk, — mnuun däyty kiirustem bainttat täst Konstantinoopelihi.
— Kui mihi, kysys emänd.
— Konstantinoopelihi.
— Mikä semnem baikk o.