— Se on dosi puhe, lisäs Iiro siihe, totine ja tylkki paikk se o, mutt ole mnää enne siinp paikka, ko näis Valko ohjaksis. Vaikk näist kui vedäis, ni ei siit sem baremppa tul.
Ja kyll se tosi oliki, ett Valko men huanost ettippäi, mutt mnää luule, ett hangin dahdos kuull mnuu veissuan ja mnää kiiti Jumala, ettei hänell ollp puhelahja suatt. Hän olis, tiämäs, kans tehn mnuu veisun gunkkan gelppamattomaks. — No nii, mnää oli sendä ilone, ett yksiki värs ol heijä miälestäs osannp paikall ja veisasi ettippäi.
Hän saa miälelläs huutta ja käski,
Kyll hän leppy, kon gaikk o "ol reitt".
Ja meills syätetäm bauj, voit ja fläski
Ja meill annetan dyyny ja peitt.
— Annetan dyyny ja peitt! huus Vilkk. — Oles snää sendä aika halju, kuka niit meill annais. Kodes viäl pann, ett kyyppär tlee meijä sänkkyn viäre ja mes sano: "Tuastis yks tuutning!" taikk: "Ryypp ja voileip ja pual pottu olutt, mutt liukkast!" — Ei, Kalkke, kyll snää ole vähä hössättännk, kos semssi veissaile.
Ja Iiro tuumal: "Se o juur oikke se mitä Vilkk sano."
Nii händ, mitäst maare Iiro olis muut sanonn. Hänen däydyis ai appleerat Vilku sanoihi. Kuingast muuto. Mutt mnää suutusi ja sanosi: "Se o nys semnem baikk, poja, ett ko mnää kerra ole ruvenn veissaman dämä veisu, ni mnää veissa sem bäähä saakk sill ehdoll, ett te annatt mnuu oli rauhas niin gaua, ett mnää olen doimeistam bääss. Sitt saatt moitti ja haukku, niim bali kon dahdott. Millä muull ehdoll em mnää enä ruppet täsä lukkri virkka teillp pitämä."
No, mitäst täst, poja huamasiva, ett mnää oli sanonn heilit totude ja lupasiva oli ihmsiks. Mnää krakistin gurkkum buhtaks ja veisasin daas:
Ja ko haminam bäästä sitt kerra
Ja saatt ranttaha astia nokk,
Ni me itten dee fiiniks ko herra,
Mennä maihi ja ollan "duu blokk".
Meill o hentt joka mailma loukos,
Niingo hyvi se ymmärät kyll.
Niit o musti ja kredliinej joukos,
Semssi konei olp paittaka yli.
Paras hentt meill o Suamemaas sendä,
Händ en goska me unhotta voi,
Hänellp preivej meild yhtmitta lendä,
Hänells silkki ja kultta met toi.