Jos luulett, ett Iiro vastas siihen gysymyksehe, ni ett tet tunn Iirot yhtikäm behu. — Ei maare; ei se poik oli mnuu kuulevannas; mutt se verra se sendä muutus, ett se rupes puhelema ja sanos:
— Plattingmatastak poja väändävä?
— Niingos nää — me vastasi ja veri kiähus kiukust meijä sisikunnasan.
Sitt istutti jälls sanakam buhumat ja jumal tiäs kuik kauva olis istutt, jos ei Vilkk olis konstit tiätänn. Se poik nous seisomalla, oijens kätens päin gatto, haukottel oikke miähen davall, läks menemäm beräkamari kohde ja sanos: "Hyväst nyp poja; ny o maat meno aik käsis."
Siilo Iirollt tuliki hätä kässihi ja poik sanos vähä nässist: "Kuulestis Vilkk, lainaks mnuull isä-vainajas silkkhattu huamseks päeväks?"
Jos salav olis lyänn alas siihe meijän geskellen, ni mnää luule, etten me olis nii hämmästynnk, ko me ny hämmästysi Iiron gysymyksest. Mes seisosi suu auk ja silmäs seljälläs pääs ja siink kulus kappal aik aikka, ennengo Vilkk sai sanotuks: "En diäd, ole meinann itt ruvet täsä vähä niingo herrastleema."
— Ol verka — sanos Iiro — ei se sov millaillakka, ett snää ruppet täsä knallis pökkäilemä.
— Sopik se snuulls sitt sem baremi; oleks snää miälestäs suureve herr ko mnää?
— Stää asja em mnää viit ruvet täsä ny määräskleemä, mutt eks snää kuuli, ett mnää pyydängi snuu hattuas vaa yhdeks päeväks.
— No, mutt mihist snää sills sitt mensi, Jumala lahi?