— Ei maare niit sillo olk, ko niit tarvitais, vaikk he muuton dosa rääkyväp päevkautte, ettei heild leppo tahds saad, vastas Fretu ja kattel ulos akknast. Muttko hän siin hetke aikka ol vahdann ymbrilles, ni hän nous vähä äkki ylös, nyhjäs mnuu kyynärpäälläs ja sanos: "Katostis pahust, tuall naapurtalo navetan gadom bääll makka Korpplaiste muarin gollkatt, amms se, niis tee hyvän dyä samas, sill ett nii saastast elukka ei olt toist täsä mailmas ko se katt. Se on, diädäks, niin gamal tapplema, ett kaikkitte muitte ihmisten gateild se repele silmä ja korvap pois pääst, ja tosa se nauku ja parku yäkautte nurkis, niingo Jumal olis andanns sen doime hänell oikke urakall. Ja niin gamal se o sitt viäl varastamangi, ett se viä lihap padast kuumald hellaldakki. Se katt on, diädäks, koko korttelkunnam bainajaine."
Semssi oikke Fretu pauhas ja mättäs semse synnindaaka sen Korpplaiste muarin gollkati niskaha, ett mnää tykkäsi, ettän teksi oikke hyvän dyän koko meijän gristelisells seorkunnallen, go mnää se elukam bäästäisim bois päevild. Ja nii mnää sitt ladasim byssyn, avo akkna, sihtasi stää kauhja elukka siinnätte väli ja ammusi flajauti. Mutt ei koll jäsenem bäätäs värkättännk, ko makas auringom baistes juur niingo ennengin kondi oikkjan.
— Ei kureist ols, sanos Hull-Reikk, mnää tuumali ja Fretuki meinas, että kyllkaiketakki se pyss pysy semsenk, ko Häpplämberä Viku ol se laittann.
Mutt juur ko mes siink kiukuttli ja kattli stää katti, ni me näin, gon Gorpplaiste muar tlee pihallt tass kädes ja riäska tassis ja ruppe haukuttleeman gattias alas kadom bääld. Mutt ei se paha vaan dull. Fretu kattel ihmeisäs stää peli vähä aikka, mutt yhtäkki hän ol asjois kii ja sanos: "Kyll snuum byssys ny jäll o reedas; tiädäks, tua katt on guall; mnää tunne sem bruuri ja tiädä, ett se tliis alas niingo yks kihaus riäskatas syämä, jos se olis hengis."
Ja nii se oliki. Korpplaiste muarin gatt ol pois hengild ja se olikin guall nii äkki, ettei kerjenn häälättämängä, ennengo hän ol unhottannt tapplukses ja parkumises ja varastamises. — Kyll se Kniht vaan diäs, kuip pyss paranetan, go se o noidutt, ja nys sen diädätt tekki. Eik teijä lainkkan darvitt ruvet toiste ihmisten gatej ambuma uskon vahvistukseks. Eikän darvittekka, ja hyvä ongi, ettei tarvitt, sillett mnää tiädä sanno, ettei semsest saa mittän giitost, ko valla harmi. Vaikk sama se o; ne harmi ova oll ja menn, eik nek kuult tähä juttuhu. Mnää olengi vaan goittanns selittät teill, ettei siinn olk kyll, ett pyss käy. — Kyll se käymäst pia lakka jos ei stää hoittat taed, — Kas niim, boja maistetast jäll!
Ja ko mes sitt oli maistann ja hetke aikka fundeerannk kuki omias, ni Iiro sano: "Saamare säseräk kapena nep pyssys sitt sendä ovakkin, guulem. Mnää anna vissin goko kauppan lahot paljaihi meiningeihi."
Ja silles ai se Iiron gaupp jäiki. Kyll sude hänem bualestas saiva loikkroit vaikk pisin gaupungin gaduj.