— No, annon gaiketakkin, go häm byys kattos stää — ja nuugaste hän stää syynäliki ja sihtas sillk kolmell eri haarall.
— Siin oltti, sanos Kniht. — Vai kolmell haaralls se sihtaskel. Oles snääki sendä aika viti, kodes tiäd, kuip pyssy hoideta. No annast kuuli, mitä hän viäl tek sillp pyssyll?
— Mitä hän dek? Ei hän mittä muut sitt enä tehnykkän, gom buhals siihem biipu suust ja sanos, ett "kyll se vaa hyvi henges pitä." Pahukse halju, pit kaiketakki se henges, ko se täödes ladingis ol.
— Aim baremppa ja paremppa, sanos Kniht ja nauro nii ett ol vallan gaksingerro.
— Eks snää ymmär, ett Viku o noitunns snuum byssys. Nääks, se ei olis tehn mittä, jos snää olsi andann hänen kattos stää, muttko snää anno hänem bidells stää, ni sillo hän sai sen durmelluks. — Se verram bidäis sendä jokattem byssmiähen diätämä.
— No, om mar hän nyk klookku sendä. Vai siinäk sitt vika ongi, ett mnää vallan dyhjä paukuttli? — Saadang semne vika enä paranettukka?
— Saada händ, kon gonstit tiädetä. Ja kyll ne myäs tiädetä. — Se pyss ei tarvitt ny mittä muut, ko ett se panna maantiändrumbu ali, vähä ennengo joku ruumis se ylitten guljetetan, daikk ettäs ammu hoppikuulallk, kos ensmäitten gerra ny jäll linnustama menes sillt, taikk ladas se eläväll hoppjall ja ammus se ladingim bäim bohjast. Sitt se tappa niingo ennengi, mutt älä vaa anns stää toist kertta turmell, muist se ja hyväst ny.
Seoravanp päevän mnuull ja Tiula Fretull ol sitt vähä kamala vähti, ko stää pyssy huussama ruvetti. Mnää oli ostann apteekist elävähoppja, ja Fretu ol oikken gompassi jälkke hakennp pohjose, ja kon gaikk sitt ol saatt klaariks, ni mnää ammusi se elävähoppja Staketintaustan galljoihi, nii ett yks tömäys ol vaa.
Mutt ko se ol teht, ni Fretu meinas, ett olis mar oikke lyst nähd, ett paranusikost se nys siit kuurist.
— Lysti oikke stää nähd olis, tuumali mnääki, — kodei ny ol yhtä varestakkan duallk kalljoill ett sais freistat.