— Tämne hiljanen, giltt elukk. Juur mnuu luandosen; ei puh mittän, go häärä hissuksis vaa eik tiättos pist, jos händ trambatangi. Vetä pääs vaan donnk kuare all ja meina, ett trosikoikka nys sengim baha henget, trosikoikka ja kiusakka niim bali kon dahdott, kyll mnää sen gärsi vastam bulittamat — Ja nättruakanengin guulu olevas.
Peräten dytyväissi oikkem boja olivak kaupoihis ja tytyväine oll mnääkin, gon guuli, ett Vilkk oikkjastas ol meinannp ostap papukaija ja Iiro marakati, muttko Vilkk ol saappattem buuttes ja Iiroll ol liia vähä raha, ni he olivap pysänn näihin gaupoihi. Ja hyvä oliki, niingon jo sanosi, sillett kyll meille ol tarppeks hullutteljoit jo endselläs buuris, nii ettei meill lainkkan darvitt papukaijoi eik marakatej seorkuntta lissämä. Se mnää sanosingi heill ja ko Iiro sitt ol uittannk kilpkonnatas hän sanos ett stää täyty ai joukko uitta — ja Vilkk ol vetänp patiinis pois jalast, ni he meniväk kaunist nukkuma.
Sillaill oikke. Kovast kaunist oikke Vilkk ja Iiro Londos elivä ja autiva mnuu, ko mnuull niin gamalast vähti ol. Ja siit kokkpojast mnuullk kans ol hyvim bali appu. Se ol erinomasen giltt poik ja käppi poik kaikis toimeisas. Järkki sillk kans ol vähä enemängin go häne virasas olis tarvittukka ja se anno välist semssi vastauksi, ett Iiroki ihmettel.
Nii siins sitt vaan gäve, ett vaikk kapteen makas kajuutis litramisen doimes yhtmitta ja styyr nähtim buuris sillon dällö vilaukseld, ni meill vähä kolmatt viikko se jälkken, go me oll Londohom bääss, ol plankklast lossatt ja baarlast sisäll. Styyr ol lähettänn näti summa raha Agukse frouall ja ol pannk kaikk paperik klaariks, nii ett me nys sitt oll viimest ehtot Londos ja odotim bukseeri seoravan aamun. Mnää oll ilone, ett me näi oll saannk kaikk asjan glaariks paremin go mnää oll uskaldannt toivoakka ja tykkäsi, ett mnää ny oll hyvi ansannp pittä yhde hiukka lystiäkki muutteks.
— Mennäst maihi, mnää sitt sanosingi Vilkku ja Iirot, kom bäevän dyä olivak kaikk tehdy.
— Mennä vaa, vastasiva he. Sillaill oikke he vastasiva eng mnää muut vastaust odottannukka. Kyll nep poja vaa oliva valmis semssi reisuihi. Ja ko sitt ol fundeeratt, mihi oikke mennä, ni Vilkk ja Iiro meinasiva, ett heijä miälestäs olis kaikkjast lysteve mennk kattoma stää Tyssandin guvakapinätti. He olivak käynns siäll jo kerra, mutt hes sanosiva, ett kyll he miälelläs tleeva viäl toisengin gerra sinn. Siäll o — hes sanosiva — nii ihmelise hyvin dehdyj ihmisten guvi vaksist, ett niit kattle vaikk kuik kaua. Kaikketten guninkkatte ja inssinöörette ja kapteenetten guvi siäll o, ja kaikengaldaste ihmiste je elävätten guvi, kon gattomise väärti vaa ovas, siäll o, juttliva he. Mitäst täst. Mnuungi miälen rupes tekemä nähd kaikki näit merkilisyksi. Yhtäkki mes sitt panim byhävaatte yllen, käskettin gokk kuljettajaks ja nii mes sitt läksi. Ja ko mek kaikk olim bääss sluuppihi, nii Vilkk sano: "Kuule kokk, vrikast snää tämä sluupp tonnt toispual joe."
— Em mnää taed vrikat, vastas kokk.
Semnen daitmattomus harmitt Vilkku ja hän diuskas: "Kumne merimiäs snää ole? Olek kerra jo Saksas käynn ekkäs oss vrikat."
— Ei sinn vrikate mentt, vastas kokk, ott aerok kättes ja rupes soutama meit toist rantta kohde.
Se ol nii nässist kokild vastatt, ettei Vilkk ymmärtänn nuhteitas jatka, muttko istus ja ihmettel koki viissautt. Iiro nauro krikott fööris ja mnuullakki ol täys tyä pidättä nauruan.