Ja kyll "Rojohoppes" nys semnem bestättning ol, ett se tämse oorteli vähä äkkin däyttänn olis.
"Täst tlee lysti", sanos Iiro ja huus miähill: "Pankkast äkkin dyä käymäm, boja!" Ja Vilkk hirvittel niingo susi kuuvalos.
Kaikeks onneks luuts tliiki juur ko ankkri hiivatti ja nii se odotett lyst men miäste noka siutt.
"Rojohoppeks" stää meijä laevatan haukutti, mutt mnää oli se mond kertta nähnt täydes seilis ja tiädä, ett se nykki ol vähä komjas parsell, ko se joka riät levjän juhlalisest niingo joeksin läks mertkyndämä. — Ja mikä sen gaunemb nähtäv onkkan go laev täydes seilis!
Pia oliva väkipyärä laann natisemast ja kaikk brassik kiinitety ja mes seilasi ulos, nii ett vaht kohis fööris. Nojattim bäi reelinkki ja katelttin go Rauma hamin ja kirkondorn katosiva enemä ja enemä näkyvist. Kokkiki jätt rua laittamises, seisos kabysi oves ja kattel päin Getungalljo, ja ko mnääkin gäänsi silmän sinnppäi, ni mnää näi yhde nuare flika haahmom biirtyvän girkast taevast vast nii selkkjäst kom baperist leikatt kuva olis ollk kiinitett sinisellp pohjall. Siäll oikke seisos koki morssi ja huiskutt liinatas — ja itk. Mnää tiädä, ett hän itk. Siäll Lonsin Getungalljoll o mond kyyneld vuadatett, surun gyynli ko laeva ova lähtenn ja ilon gyynli ko laeva ovat tullk kotti. Siäld ne ensmäiseks aim balja silmi näke, ko net tleeva, ja siäld niit taita seorat, siks ett ne näkyvist kattova. Sill olis paljo juteldava, sill Lonsin Getungalljoll, jos se taedais ilmotta, mitä niitte vaimihmste miäles o liikkunnk, ko se harjald läpi vuassadatte ovak kauas ulos merellk katell.
III
Meill ol plankklast, ko meijäm bit viämä Londoho ja siäld ol oordel baarlastis Flensburihi ja sitt kappaltavar-lastillk kotti. Hyvä tuuld meillp piisas ai Oolandi merehe saakk, mutt siällk käänys tuul syydvestihi, nii ett mes sai ruvet kryssämä. Ol nii verkkast tuuld, ettem mep pali knuupuj tehn ja yhtäkki meijä rinnallan ol tuulem bualell yks luvilainem brigi. Niingo eri kylätte nuartten geske ai o semmost härnämist ja pilapuhett ja välist tappluksen grähinäki, nii o eri kaupungitte laevatte väe välilläkki ai semmost piänd nälkkimist, vaikk sitt jäll ollan gamalast yht maat, ko joku ulkmaalaine yrittä kränittämä. Merell luvilaise ova ain goittann uskotell, ettei raumlaissi saad mastoho menemä, jos ei heill ens siirappi annet, ja raumlaises sanova, ettei luvilaisill ol mittän diätto styyrbuurist ja baabuurist, muttko merkittevä ne asjas samallt tavallk, ko niihi aigoihin, go he elukoit Ruattihi laahasiva. Ja ko siin ny rinnasi seilatti ja meill ol pari miäst viäl bramraagall seilin gans vähtämäs, ni siäld luvilaiseld huuta yks miäs: "Ovakk raumlaises siirappi saannk, kosk ova mastohon giivenn?"
"Älä siälls siirapist kohis, muttkom biukot niit snuu nuarias siäll musta härjäm bualell, ettäs pääsep paremi ylös tuulehe", huus Iiro takasi, vaikkei luvilaisell mittä elukoit buuris oll, muttko seilas puulastis niingo mekki.
— "Teit taita olis siäll miähi Sorkast, Kollast ja vaevasist
Vasaraisist", kysytti luvilaiseld.
— Kyll tääll o miähi monest hyväst kyläst, mutt ei yhtä siäld, ko isänäs syksysin, go heild kysy, mitä heili o myytvän, vastava muhkjast "Rukkit kaiketakki", mutt keväsim barkuva: