— Es mar, ko mnää se ladasi, sanos sillon dullvahtmestar.
Ny rupes asi käymä nii synkkjäks, etten me hetke aikka ymmärtänn mittä, mutt viime Vilkk sai järkes selkkemä se verra ett hän sanos: "No mutt jos mnää ole se ladann ja snää ja tullvahtmestar olett se ladann, ni siin ol kolm ladinkki päälisi. Olik se sitt ihme, jos ei piipp kestänn. Ja se ol sendä nii hyvä pyssymbiipp, ettei toist semmost saakka."
— Em mnää vaa ol toist ladinkki toisem bäällp pannk kosk siin heng käve, ennengo mnää se ladasi, sanosi mnää.
— Sama ol asja lait, ko mnää ladasi, vakutt tullvahtmestar.
— Tep pöhköse! sanos Vilkk, — käve kaiketakki siin heng, ko siin ol pualvälis piippu piän reppem, mutt muuto se ol ehi ja nii hyvä pyssymbiipp, ettei semmost saat toist mistä. Pahus sendän gon de menett toisen galuj pitelemä ja turmlett ne.
Niin, gyll me ny ymmärsi, ett me Iirot säästäksen oll lyännk kolm ladinkki hänen giväärihis ja saanns se säpäleiks ja Iirom beuklo viäl kaupam bäälseks. Vaikk se hyät siit ol, ettei Iiro kelvanns sotamiäheks, kodei hänell peuklot oll enä. Mutt jos luulett, ett Iiro ymmärtä oll meillk kiitoline siit, nin gyll tes sitt erhetytt. Mitä viäl kom buhele ain go hän ilosellt tuulell on, gui hän gerra olis kenraaliks pääss, mutt kattese ystvä veivä hänem beuklos.
Kon Dasala Vilkk vedo voitt
Mnää oli ollp pari kolmp päevä Kodisjoells sukuloittemas eng olls sendähde oikken giink kaikis asjois, ko sillaikka ol Raumallt tapattunn. Ehtost hilja mnää pääsi reisustan gotti ja ko mnää sitt seoravan aamuns siink kuude aikka läksin Dasalaha, nin dlee Pajala Frankke, yks niit kaikkjam barhamppi velikultti, kon däsä mailmas saappa androit kuluttava, mnuu vasta. Mnää terveti händ tiätystengi ja sanosi: "No, Frankke, mildäst tämä mailm ny oikke snuu silmisäs näyttä?"
— Ky-ky—ky-ky-ky-kyll se ny-ny-jä—jä-jäll — — —
— Ol verka ja rupp ny jo jättämä nuas snuun goeranguris! — Koskas pane juur jämt niingo Änkk-Sampp — sanosi mnää — ja jäti Frankke seisoma siihe suu auk ja silmäs seljälles. — Nii oikke, em mnää viittinn häne änkkämistäs kuulustellk kon diäsi, ettei hän ennengä ollp puhettas takka ajann ja ajattli, ett se ol ny olevannas häne miälestäs jotta hyvingi lystelist pilkandekko, ko hän noim buhendapas muuttann ol. Siihe oikke mnää häne jäti ja painsin Dasalat kohde. Mutt ko mnää pääse sinn, nin dlee muar mnuu kuistill vasta ja ruppe koht mnuu klummima.