Asja lait ol näättäk semne, ett mnää pelkäsi, ettei se asi mennykkä ny lailist kurssi. Sill ett sanottakko mitä hyvänäs, ni nii hyvä miäs ko Iiro ongi merell, niin gyll hän mais o mond krohelon dyät tehn ja kutungaupoihi mnää en koskam bäästäis stää poikka mnuu rahoillan, eng juur muittenga rahoill, jos mnuull vaa sanavald olis. Mutt niingo sanott, ny hep päätiväs se asja nii äkki, etten mnää keijenn ajatustan sanoma eng tahtonnp perästpäi ruvet heijäm bäätöstäs kähjämä.
No nii, Iiro läks seoravan aamun ja tul ehtohämys kotti oikke aika piänes. Mutt ol sillp pahalls sendän guttuki rattaill, oikken gaunis kutt oliki ja mnää oll hyvim bäevi ilone, ett hän se asja nii hyvin doimittann ol. Mutt ei stää ilo kestännk kaua. Se ol näättäk sillaill, ett ko muar sitt hiljemppä ehtost mene stää kuttu lypsämä, ni hän dleeki vähä äkkin dakasi, präiski ovej, nii ett koko talo tudju vaa, heittä kiulus kööki harkum bääll, nii ett yks kropsaus o ja hoke yhtmita: "Saastane muatt!"
— Mikäst ny o, muar kuld, sanosi mnää, — ong se paha potkima vai?
— Kyll mnää tleem bitämän giis siit, jos ei se ann lypsät ittiäs.
— Menn vaam bitämän gii, josas tahdo, mutt mnää en rupp pukki lypsämä! Saastane muatt, se Iiro. Olis se täsä, niin giulun mnää mänttäisi säpäliks se hulttemem bäähä. Koerangureillas se tämän dyän dehn on, go se semne ylönannett o.
Ol oikke Jumala onn, ett Iiro ol kerjennp pistämä ittes kotti, ennengon Dasala muar huamas, kumsen gutu hän ol tuannt tullesas. Kyll häne muuto huanost olis käynns, sill ett siin o leikk kaukank, ko se Tasala muar oikkem baha nahkas käändä.
Mnää rupesin goittama hiuka lauhdutta muarin giukku ja sanosi: "Ei se sendä nii mahd oli, muar, ett Iiro sen gaupa ehdon dahdon dehn o, muttko händ om brakatt jäll oikkem bahom bäevi."
— Kas nii, rupp nys snää viäl pauhama hänem bualestas — vaikk mikses ruppeis, kon de olett juur yhtläissi aabrotei kaikk — snää niingo Iiroki, mnää meina. Vilkk teit tähä astikk o saann vähä aisois pidetty, mutt Jumal tiätä kuit teijän gäy, jos hängi nyk kuale tohon gamala yskähäs.
Ja sitt muar rupes itkemä oikke harttast. Nii händ, kuingastetei, sill ett mnää ole menn ja merkinns se, ett semssi ne vaimihmse ova ai. Ens hek kiukuttleeva hyvim bäevi ja sitt hep parguva ja siihe se heijän giukkus sitt lahoki. Se o niingon gattiki, ettei se tykk märjäst.
Mutt se Tasala muarin giukk oliki sendän dällk kertta vallan doist sortti. Stää kest näättäk viäl jälkke sem bargumisengi ja Iiro sai aika kiärun, go hän jällt tul Vilkku kattoma. Nii oikken, gunnjas oikke hän guulls sai, hän ja koko hänen sukus. Ja Jumalan gaikk kymmnen gäsky ja pitkä rämsy huanen daulust ja Davedi salmeist ja saltrist muar siin yhtäkkin grapist häne ettes, nii ett mnää takka se, ett poik ol ripitett, ko muar vihdo viime saarnas lopett. Mutt niim bali se löylytys sendä vaikutt, ett Iiro rupes koittama joingin gorjat stää kutujuttuas ja viime hän geksekin goko hyvän gonsti.
Yks päev ko muar jäll ol huanollp pääll ja kiukuttel stää, ettei Vilkullk kuturiäska saattukka, nii Iiro sano: "Kuulkkast muar, mnää olen däsä itteksellen fundeerann, ettei juust oikkjastas ol mittä muut kon guivattu riäska ja kosk kutujuusto saa osta joka toripäev, ni anneta Vilkum daunat kutujuusto, siks ett Kalkke kerkke ostama uuden gutun, gosk se mnuun guttun gans semnem biän glumm tul."