— Siunakkon, gumssi snää puhele! — Ei maar, ny mennängi hakema stää ja paikall.
— Mistäst stää haida. Irjantteld kait tet tleett ja kyll siink kähjämist meill o, jos mek koko sen gapple kruunusarkka ruppen goperoittema läpitte. Eik stää pimjäs tehdä millä muatto. Ja händäst tämä lumem baljous sitt.
— Ei meijä stää niin gaukka hakkit tarvitt. Mnää tiedä, ett se ol mnuull, juur ennengo mnää snuun gansas rupesim buhelema.
— Kaunis puhelemist! Eiköst soveis sanno: "Ko mnää snuu rupesi nälkkimä, niingo mnuun dapan o."
— Älä ny niist hual, Riihil hyvä, muttko ment tuama lyht ja ruvetan goht hakema stää.
— Kyll mar se ymmärätt, ettei siit mittän dul. Huame stää hakkit täyty. Ja taita tull esillk, ko mnää tiäsossatan aurama ruppe.
— Aurama! Oleks snää vallam böhkö. Ei stää sitt koska löydetä, jos snää aurallk kaikk riipi raapim bane. Ja snuun diäosallas se pudonn o. Se o viss asi. Nii ett stää ei auratakka huame.
— Aurata oikke. Mnuun däyty pittät tiäosan kunnos, muuto falesmann sakotta mnuu. Aurat mnuun däyty, siin ei aut mikkä.
— Autta mar. Mnää pane miähi kaevama auk tämän danhva, nii ettei snuun darvitt tikku ristim bann.
— Se on doine asi. Olkko sitt menneks nii, mnää anna oll auramat, vaikk mnuullk kyll olis oikkeus aurat.