Fant jäi istumaan ja tuijotti peiliin, joka riippui vinosti vastapäätä olevalla seinällä. Mutta itseään hän ei peilissä nähnyt. Hän näki tanssisalin valovirran ja naisten kaarevat ääriviivat. Näytti siltä kuin olisivat he äänettömästi liikkuneet musiikin tahdissa. Katso heidän punasia suitaan, katso käsivartten valkeita kaartumia — — —
Tuolla hän jälleen oli. Kolmannen kerran hän liukui ohi kuvastinlasilla. Hän tanssi serkkunsa kanssa. Poikanen, vasta ylioppilaaksi päässyt — noh.
Ei, hän ei voinut istua hiljaa, hän ei voinut katsella sitä kauempaa. Eihän merkinnyt mitään, että tuo nainen tanssi serkkunsa kanssa, mutta hän ei voinut katsella sitä, hän nousi ja lähti huoneesta.
Joku kysyi:
"Mikä tuo Fant on miehiään?"
"Hän on keksinyt jotain, kaasuliekittimen, luulen minä. Hän on jo tulossa varakkaaksi."
"Mutta oletteko huomanneet", sanoi mies, jolla oli ulkomaalainen ritarimerkki, "oletteko nähneet, että hänen toiseen käteensä on tatuoitu sininen ankkuri?"
He purskahtivat yht’äkkiä aika nauruun.
II
Hän kuljeskeli siellä täällä huoneissa. Hän tuli eteiseen. Pari vasa-ritaria istui puulaatikolla keskustellen liikeasioista, tehden liikkeitä parilla suurella sikarilla, joiden olivat antaneet pitää vatsavyönsä. He vaikenivat Fantin astuessa ohi.