— Mitä mietit? kysyi Klara.
Rubin vastasi:
— En mitään. Maljasi!
Pöydällä hänen vieressään oli läjä kuvakortteja — maisemia, kansallispukuja ja varieté-suuruuksia sikin sokin. Hän otti ne käteensä ja katseli niitä hajamielisenä. Muuan niistä esitti lappalaistyttöä, jolla oli tummat silmät, hymyilevät hampaat ja keimaileva otsatukka suippopäisen lakin alla. Hän katsahti ylös hämmästyneenä:
— Mutta tässähän olet sinä? sanoi hän.
— Niin olen, vastasi Klara, pari vuotta sitten oli muuan heppu, joka laittoi ylleni nuo pukineet ja valokuvasi minut erästä kuvakorttiliikettä varten. Saat yhden, jos haluat.
— Kiitos, vastasi Rubin, yhdentekevää.
Tuo epäystävällinen vastaus oli päässyt hänen suustaan vallan ajattelematta. Se harmitti häntä, mutta nyt se oli myöhäistä. Klaran silmissä välähti pieni terävä ja ilkeä pilkahdus. Hän otti kortin Rubinin kädestä, nousi ja alkoi vihellellen kävellä edestakaisin huoneessa. Rubin oli vaiti ja joi aika kulauksen whiskyä.
— Oletpa antanut minulle väkevän groggin, sanoi hän jotain sanoakseen.
Klara lakkasi viheltämästä ja pysähtyi äkisti hänen tuolinsa taakse.