Vastakihlautuneitten malja!
Maljan juontiin yhdyttiin lämmöllä. Käsiä puristettiin, kasvot hehkuivat sydänten lämmöstä ja hämilläolosta ja hyvästä viinistä.
Maljan jälkeen syntyi hetken vaitiolo. Olga Mertens, katkaisi sen:
— Kuuntelen niin mielelläni kun Karl Johan puhuu, sanoi hän. Usein olen toivonut, että olisin mies. Mutta kun kuulen Karl Johanin pitävän puhetta, niin tunnen olevani tyytyväinen asemaani.
Senaattori vaipui näiden sanojen johdosta hiljaiseen mietiskelyyn. Hänen kälynsä puhui toisinaan asioita, jotka tuntuivat hänestä ihmeellisiltä.
Mutta ihastuttava nainen hän oli, se oli varma. Ja hänen veljensä Artur oli kohdellut häntä sikamaisesti.
— Onhan hän veljeni, oli hänellä tapana sanoa Olgalle, ja siksi, että hän on veljeni, minä pidän hänestä. Mutta aika lurjus hän on ja on aina ollut.
Mutta hän ei milloinkaan saanut muuta vastausta kuin katseen, joka liukui hänen ohitsensa…
Hän kilisti lasiaan ja pyysi saada omasta ja muiden vieraitten puolesta kiittää rakastettavaa emäntää sekä ruokiin että juomiin nähden erinomaisista päivällisistä.
* * * * *