Kahvia tarjottiin kuistilla.
Karl ja Elsa seisoivat kuistin kaidepuun ääressä ja katselivat puiston puitten kellahtavia latvalehviä.
Elsan mielestä setä Karl Johan oli puhunut oikein hyvin ja kauniisti.
Karl kumarsi päätään. Ja hän hyväili Elsan kättä.
Hän ei oikeastaan juuri pitänyt tuosta jutusta Kalmarin unionista. Hänen mielestään se oli pyhätön häpäisemistä, pyhätön, jonne vieras jalka ei saanut astua.
Mutta hän ei puhunut mitään. Seisoi vain tuijottaen avaruuteen.
Herraskartano ja puisto olivat korkealla paikalla, niemellä. Alhaalla sinersi Vettern. Ja kaukana pohjoisessa kohosi Omberg kuin etäinen vaaleansininen pilvi.
Tehtaanomistaja halusi päästä pelaamaan sovittua peliä. Artur Mertensin shakkipöytä oli vielä hänen tupakkahuoneessaan, niinkuin se oli ollut sinä päivänä, jolloin hän matkusti. Mutta tehtaanomistaja muutatti sen kuistille.
Nanny kulki siitä sivu ja sanoi ohimennessään Elsalle:
— Elsa rakas, tunnet kai itsesi nyt oikein onnelliseksi? Vaikka sinä olet ollut rakastunut niin monasti, että sinun olisi pitänyt tottua onnellisena olemaan.