Ja hän lisäsi, kääntyen Karl Henningsin puoleen:
— Meidän perheessämme rakkaudenbasillit juoksentelevat ympäri kuin suuret rotat. Minä olen ainoa, jota ne eivät milloinkaan pure.
Majuri seisoi puhellen Olga Mertensin kanssa. Hän oli hiljattain ollut
Jönköpingissä. Ja hän sanoi:
— Enhän ole muuten juuri kovin uskonnollinen. Mutta en voinut olla pistäytymättä kuuntelemassa jumalanpalvelusta Viktor Rydbergin entisessä kirkossa. Ja minä ajattelin runoa "Träsnittet i psalmboken" ja kyyneleet kohosivat silmiini.
— Mutta on synti, jatkoi hän, että ovat niin pahasti kohdelleet Viktor Rydbergiä hänen kuolemansa jälkeen. Panneet hänet yhteen samaan nippuun autuaasti edesmenneen pastor primarius Fehrin kanssa. "Fehr Rydbergin muisto". Ja Fehr ensimäisenä päällisten päätteeksi!
— Se on kai soinnun vuoksi, virkkoi Olga.
— Mutta sehän on totta, jatkoi hän, sinähän tunsit hänet? Georg Brandes kirjoitti hänen kuoltuaan, että hän oli niin kaunis mies. Sitä minä en voinut milloinkaan käsittää, valokuvien mukaan. Vai oliko hän?
— Hän ei oikeastaan ollut mikään kaunis mies, vastasi Fredrik Vellingk.
Mutta hän oli kaunis ihminen.
Tehtaanomistajalla oli kova onni menettää kuningattarensa kohta pelin alussa. Mutta hän ei menettänyt rohkeuttaan.
— Minulla on suonissani vanhaa sotilasverta, sanoi hän. Minä en antaudu ensi hädässä.