Hän aprikoi kauan. Sitten hän siirsi. Mutta silloin kuningas tehtaanomistajan onnettomuudeksi sattui joutumaan shakiksi. Karl Hennings sieppasi sen heti ja pisti housuntaskuunsa. Tämä voimannäyte pani tehtaanomistajan miettimään. Ja vielä kotvan tutkistellaan aseman vaikeuksia hän luopui pelistä.
Hän ei ollut tyytyväinen:
— Sinulla on kummallinen tapa pelata shakkia, rakas Karl, sanoi hän. Sinun kanssasi en enää halua pelata. Vain ottaa ja ottaa — eihän se ole shakinpeluuta. Ei, on pelattava hienosti.
Alkoi hämärtää. Aurinko oli mennyt mailleen. Vettern päilyi tummana ja hiljaisena.
Fredrik Vellingk vastasi johonkin, mitä Olga oli sanonut. Hänen äänensä oli matala ja värähteli hiukan:
— Niin, sanoi hän rakkaus on kuin auringonpaiste ja taivaan armo. Se lankeaa kenen osaksi hyvänsä.
Hän lausui nämä katkerat sanat, koska rakkaus, jota hän oli halannut palavammin kuin mitään muuta, oli langennut muitten, vaan ei hänen osakseen.
Olga Mertens ei vastannut hänen katseeseensa. Hänen silmänsä harhailivat etäällä tyhjyydessä.
— Rakkaus — lausui hän — on kiertomalja. Se kulkee kädestä käteen.
Monella se on ollut. Kukaan ei ole omistanut sitä.
Mummo Düring istui nukkuen syvässä korituolissa. Hän näki unta. Hän oli nuori, äsken naimisiin mennyt rouva, oli ilta ja puolihämärä, ja hän oli pukupeilin edessä makuuhuoneessa ja suori hiuksiaan yöksi. Düring makasi jo suuressa sängyssä ja vihelteli muuatta "Kauniin Helenan" säveltä. "Rakkautta olla täytyy, vaikka kuinkakin vähäisen" Mutta kun hän kääntyi noustakseen vuoteeseen, oli sänky äkisti muuttunut pieneksi ja ahtaaksi ja nokimustaksi. Ja Düring makasi niin kalpeana ja jäykkänä eikä enää viheltänyt.